Elämä ei tunnetustikaan aina mene kuten oli suunnitellut ja itse tunnen olevani tästä enemmän kuin elävä esimerkki: 15-vuotiaana uskoin olevani vähintään kihloissa 23-vuotiaana, mahdollisesti vakituisessa työpaikassa - ehkä jopa talon omistaja. Olisin reissannut vähän ympäri maailmaa ja omistaisin koiran, ehkä kaksikin. Hmm.. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kun lukee kavereiden statuspäivityksiä vauvamasuista, häämekoista ja talopaketeista kun itse on vastaeronnut, vuokralla asuva piakkoin uuteen työpaikkaan menossa oleva nuori nainen. Perjantai-iltana vietän mökillä vanhempien kanssa, juon punaviiniä (häpeällistä kyllä) muovimukista ja kuuntelen iskelmää rätisevästä radiosta. Apua - minne se positiivisesti ajatteleva Jossu on kadonnut? Enhän minä oikeasti edes ole vanha, mutta tässä elämäntilanteessa tunnen itseni liki eläkeläiseksi.
Onhan joku muu joskus ollut vastaavanlaisessa tilanteessa?
Guys, nu är den här: ålderskrisen vid 23-års åldern.
Livet går inte tydligen som man tänkt å själv är jag ett levande exempel på detta: vid 15-års åldern tänkte jag att jag 23 år gammal åtminstone skulle vara förlovad, ha fast anställning, möjligen egnahemshus och åtminstone en hund - kanske två.
Här sitter jag nyligen separerad, bor på hyra, skall snart börja på en ny arbetsplats och saknar husdjur. Fredagskvällen firar jag ute på stugan, drickandes rödvin (skamligt nog) ur plastmugg och lyssnar på Radio Vega. How sad ain't that? Snälla säg nån att ni också suttit i denna båt, då man känner sig som en pensionär trots att man inte blir det på långa tider?
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar
Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3