tisdag 6 augusti 2013

Thank God it doesn´t feel as it looks

Ai että.. Kyllä sitä tälläisen rupeaman jälkeen jälleen muistaa miksei muuttoja kannata harrastaa kovin usein; nehän ottavat perhana voimille kuin pahempikin maratonjuoksu! Onneksi maratonjuoksijatkin pääsevät (ainakin suurin osa) ehjänä maaliin - tämä jos mikä lämmittää mieltä kun heittelet 50:ä banaanilaatikkoa etupihalle ja naapurit katsovat kummaksuen perääsi..

Lauantaiaamuna heräsin (en lainkaan) pirtsakkana parin tunnin yöunien jälkeen syömään pikaista aamiaista ja pakkaamaan hädissäni viimeisiä tavaroitani. Pienen väärinkäsityksen vuoksi minulle meinasi iskeä kiire, kun muuttoapurini ilmoittivat lähteneensä tuntia luultua aiemmin liikkeelle (ja seisoksin vielä pyjama päällä iskän ilmoittaessa, että Poriin oli 80 km ajomatkaa jäljellä..), mutta saimme - ihme ja kumma - lopuksi kaikki tavarani pakattua pakettiautoon ja vieläpä hyvässä yhteishengessä.


Olen elämäni aikana muuttanut 5 kertaa ja se tuntuu aina yhtä haikealta - varsinkin tällä kertaa, kun jätin taakseni joulukuussa aloittamani elämän Porissa, maailman ihanimmat työkaverit ja uuden alkuni - kuvittelemani tulevaisuuden.

Perjantaina vuodatin kyynelen jos toisenkin, meinasin menettää hermoni tekniikan suhteen, pakkasin tavaroita minkä kerkesin, vedin viimeiset salitreenit PoriHallilla ja läksin lopuksi rentoutumaan mini-golfin (voitin MELKEIN!) ja syömisen merkkeihin. Hyvä päätös porilaisuudelleni siis :)

Haikealta se ulko-oven sulkeminen silti tuntui: hyvästien jättäminen unelmille, työpaikalle, tulevaisuudelle, ihmisille ja sille Jossulle, joka Porissa olin: se pieni suomenruotsalainen joka muutti miehen perässä Helsingistä ja joka joulukuun alussa oli yksi epävarmimmista sairaanhoitajista ikinä, mutta joka onnistui kasvattamaan itseluottamusta ja kasvoi ihmisenä enemmän kuin koskaan aiemmin 8 kuukauden aikana.


Näiden sekalaisten tunteiden (ja tavaroiden ympäröimänä) on minulla silti ihmeen rauhallinen mieli: ehkä näin oli tarkoitus tapahtua? Uusi kotikaupunkini on minulle uusi, mutta se tuntuu jo nyt omalta: kaverit ja perhe ovat lähellä, asunto on kodikas (vaikka se täysin vaiheessa vielä onkin - nimim. eihän täältä puutu kuin sohva, ruokapöytä, pari hyllyä, lipasto ja telkkari..) ja minulla on turvallinen olo. Ihmettelen suuresti miten voin olla näin rauhallinen, vaikka hädin tuskin tunnen täältä ketään, uusi työpaikka ja sen mukanaan tuoma stressi on vielä edessäpäin ja asunto tosiaan on kuin räjähdyksen jäljiltä. Ehkä minä tosiaan opin Porista muutakin kuin antibioottien sekoittamisen ja letkuttamisen? ;)


Pikku-hiljaa suuntaan kaupungille, heippa! :)


 OMG. Efter lördagens flytt-rumba minns jag igen, varför det inte lönar sig att flytta så ofta: fy farao så tungt det är både fysiskt och psykiskt!
På fredagen åkte känslorna bergochdalbana med tårar på jobbet, stress med teknik och sistaminuten-packande, endorfinkick under sista gympasset på PoriHalli samt gott skratt och bra fiilis i form av minigolf och äta ute.
På lördagsmorgonen höll det på att bli panik då flytthjälpen startat 1h tidigare än trott och pappa ringde en förvarning då jag höll på att koka morgonkaffe och hade en hel del kvar att fixa.. Underligt nog fick vi ändå allt att rymmas i flyttbilen och styrde bilnosen hemåt. 
Det känns (nästan) alltid ledsamt att flytta, speciellt denna gång då jag stängde ytterdörren för sista gången till bostaden och tog farväl av det liv jag påbörjat i december, framtiden jag drömt om, världens bästa arbetskompisar och det liv och den Jossu som jag var i Björneborg: den lilla osäkra sjukskötaren som knappt kunde blanda antibiotikan och som flyttat efter sin karl från Helsingfors. Lättad kan jag ändå konstatera att resan till Björneborg var ett bra val: jag lärde mig massor om mig själv, om andra människor och växte så det knakade och insåg, att jag är stor nog att klara mig.
Här sitter jag nu i en ny hemstad i en ny bostad, känner knappt någon och har ännu stressen med att börja på en ny arbetsplats ännu framför mig. Ändå känner jag mig underligt lugn.. Kanske det var meningen att det skulle gå såhär? Vem vet (och onödigt att spekulera över det heller).
Nu skall jag så småningom dra ut på stan, tjo! :) 

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3