Standing in the crossroad again, small and scared

Olen viime päivinä kokenut pari monta ahaa-elämystä keskusteltuani eri ihmisten kanssa. Olen oivaltanut monta asiaa itsestäni ja tunneskaala on vaihdellut aina ahdistuksesta iloon. Tänä aamuna heräsin sydän pamppaillen, enkä saanut vedettyä syvään henkeä. Ahdisti. Tunnustelin hetken ja tajusin heti, että syynä oli fiilis, jonka eilinen keskustelu oli minussa herättänyt. Hassuinta tässä on se, että kävin kyseisen keskustelun minulle täysin ennalta tuntemattoman ihmisen kanssa - tämä ihminen ei siis tunne minua lainkaan (paitsi nyt sen, mitä olen itse kertonut). Tämä ihminen onnistui kuitenkin porautumaan pääni sisälle, löysi jostain pääni syövereistä sen pimeimmän nappulan ja painoi sitä. NAPS.

En ymmärrä. Yleensä mielletään, että lähimmät ystävät ja perhe tuntevat ihmisen, tämän heikkoudet ja henkilökohtaisimmat asiat, kaikkein parhaiten. En tiedä pitäisikö uskoa johonkin yliluonnolliseen, karmaan vai älyttömään mäihään, kun olen sattumalta bongannut ihmisen - jota en siis alleviivaten edelleenkään tunne ennalta - joka tuntuu lukevan minua kuin avointa kirjaa, painelee juuri niitä nappuloita, joita yritän piilotella, ja saa minut oivaltamaan itsestäni ja käytöksestäni sellaista, jota en edes ole tullut ajatelleeksi. Hui.

Mikä on todennäköisyys, että tapaat ihmisen, joka vaikuttaa tuntevan sinut, vaikka ette ole aiemmin tavanneet? 

Jag har udner de senaste dagarna upplevt X antal ahaa-upplevelser och insett mycket nytt om mig själv och mitt beteende. Humöret och fiilisen har varierat allt från glädje och skratt till tårar och ångest (vilket inte är så underligt med tanke på att det gångna året varit.. Tja, händelserikt).
Det intressanta (läs: skrämmande) är att jag råkat träffa en människa, som jag alltså inte känner från tidigare, som verkar läsa mig som en öppen bok. Vi hade en lång diskussion igår och jag kände hur ångesten bara steg inom mig, då jag insåg hur personen analyserade mig och mitt beteende, lyckades gräva fram mina mest svaga punkter och drog dem upp till ytan - jag som alltid trott att det bara är de närmaste kompisarna och familjen som känner till dem. Nää-ä, tydligen inte.
Jag vet inte om jag skall tro på ödet eller vad, men vad i tusan är sannolikheten att man råkar på en människa som verkar känna dig - ditt sanna du - trots att ni aldrig tidigare träffats?