söndag 27 juli 2014

Teippejä, uutta mantraa ja kuulumisia kotihiireltä

Huomenta kaikille aamuvirkuille ja aurinkoiset terveiset terassilta, jossa istun jo nyt pelkkiin bikineihin sonnustautuneena ja edistän nahkani päivettynyttä lookia. Eilinen lauantaipäivä tuli vietettyä mitä aurinkoisimmassa kelissä T:n isoäidin kodissa meren äärellä enkä voi muuta kuin hihkua ja hymyillä jo pelkästä ajatuksesta, miten hyvältä mereen pomppaaminen, hiekan tuntu paljaiden varpaiden alla sekä salaa pussailu kylki kyljessä tuntuikaan. Saimme kutsun liittyä sukulaisten seuraan tänäänkin, mutta taidamme pysytellä kotosalla ja nautiskella auringosta omalta terassilta käsin. Välillä on vaan kiva olla kotona.

Sain selkääni kinesioteipitkin ja tunsin itseni pro:ksi :D Lopputulos on se, että nyt teipit poistettuani huomaan niiden vedetty kroppaani parempaan asentoon ja että se nyt on aivan jumissa uuden asennon opittuaan

Torstaina kävin heti aamusta fysioterapeutilla, joka arviolta 45 minuutin verran teki n.s. faskiamanipulaatiota, eli hieroi auki sidekudoskalvojani jalkapohjasta reiden kautta pakaralihaksen yläosaan, lapoihin ja korvien takaosaan asti. Tämän jälkeen pomppasin pystyyn ja aloimme tekemään tekniikkaharjoituksia, jossa tällä kertaa oli apuvälineenä kaksi lyijykynää sekä jumppapallo, jota pidin selän ja seinän välissä, lapoja puolelta toiselle liikuttaen. Tässä oli ajatuksena, että oppisin kääntämään (tekemään rotaatiota) yläkroppaa liikkeen aikana, lantiota lainkaan liikuttamatta. Lopuksi siirryimme vielä käytävälle, jossa tassuttelin fyssarin tahdissa 1-2-1-2 edestakaisin, koittaen noudattaa tuota samaa pallolla tekemääni liikettä, eli koskettamaan kuvittelemaani jumppapalloa vuoronperään molemmilla lavoilla heiluttamatta pyllyä. On huvittavaa, miten joudun opettelemaan jo n vuotiaana opettelemani taidon uudestaan, eli kävelyn. Fysioterapiassa päätavoitteeni on oppia hahmottamaan kehoni uudelleen, eli tunnistamaan missä mikäkin kehonosa on ja miltä sen kuuluu esim. liikkeessä tuntua. Tähän pyrimme m.m. rentoutusharjoituksin, sekä juuri edellä kuvailemani palloharjoitteen avulla. Lihaskuntoa tämä ei missään nimessä ole tukemassa ja tse asiassa fyssarini kielsi lihaskuntojumpat minulta tyystin nyt, kunnes saamme sidekudoskalvojen jumeja auki. "Et voi rakentaa muuria, ellei laastisi ole oikeanlaista koostumukseltaan - muuten muurisi ei ole kovin pitkäaikainen tai kestävä. Näin ollen ratkaistiin onglemani jota puin pari postausta sitten, eli kuinka hemmetissä motivoida itseäni tekemään lihaskuntoharjoitteita kotosalla; nyt ne kiellettiin minulta täysin, jotta en pilaisi fyssarin tekemään + hänen oppiensa mukaan itse tekemiäni tuloksia. Kysyin varovaisesti, miten juoksun ja kävelyn laita on - saanhan harrastaa niitä? Kuulemma saan, mutta vain fiiliksen mukaan ja silloin kun siltä tuntuu ja niin kauan, kun ne hyvältä tuntuvat. Koska suuri syypää jumiini on stressi, jota kehoni joutui kestämään pitkään, en nyt saa altistua sille (tieten tahtoen) yhtään. Okei, stressiähän jokainen ihminen varmasti kokee päivittäin jossakin määrin, mutta tietoisesti aiheutettua stressiä en saa harrastaa lainkaan. Mietin pitkään kuinka tunnistan koska kehoni pumppautuu täyteen kortisolia (stressihormonia) ja koska se vain erittää endorfiiniä, urheilusta nauttien. Päädyin lopulta lopputulokseen, että niin kauan kun päänuppi nauttii eikä pumppu tunnu hakkaavan rinnasta läpi,  on harrastamani liikunta OK.

Fyssari neuvoi minua muistuttamaan itseäni ja tavallaan ajattelemaan juuri sitä kehonosaa ja keskittymään siihen, jota yritän "vääntää uuteen uskoon", eli jota aiemmin olen käyttänyt virheellisesti ja väärässä asennossa ja joka on johtanut tähän totaali-jumitilaani. Perjantai-iltana juoksulenkille läksiessäni yritin noudattaa hänen oppejaan ja hymyilyn hölmösti itsekseni kun tajusin, että hoin tiettyä mantraa mielessäni (en onneksi sentään ääneen, mutta tokko tuo olisi haitannutkaan koska ristinsielua en koko matkan aikana pururadalla kohdannut; kaikki tuntuivat grillailevan kotipihoillaan tai lojuvan riippukenuissaan - kuka hölmö nyt viettäisi perjantai-iltaansa pururadalla hikoillen? Minä) ja se kuului näin: kantapää, varpaat, häntä, lavat ja nuttura. Välillä unohdin lavat, mutta hoin kokoajan siinä askeltaessani "kantapää, varpaat, häntä, nuttura, kantapää, varpaat.." ja huomasin ilokseni, miten ryhtini muuttui ryhdikkäämmäksi, eivätkä polvet enää hanganneet yhteen. Ongelma, jonka jo Fustrassa Janin kanssa olimme rekisteröineet on se, että hankaan polviani yhteen juostessa, kiitos vinon lantion. Fustrassa yritimme vahvistaa lihaksia jotka vetäisivät lantiota suoremmaksi, kun taas fysioterapiassa yritän nyt rentouttaa faskiat niin rentoutusharjoituksien kuin hieronnan ja pilatesrullalla rullailunkin avulla, sekä tietty nyt tuon uuden kävelytyylin avulla. Lenkki sujui mukavasti kuumuudesta huolimatta ja totesin, etten aio lopettaa juoksemista aiemmin suunnittelemaani paikkaani vaan vasta, kun se ei enää tuntuisi hyvältä. Lopputuloksena oli 10 km hölköttelyä, tomaattiakin punaisempi naama ja onnelliset kasvot. En toki koko tuota 10km matkaa pystynyt ylläpitämään sitä parasta mahdollista ryhtiä, mutta suurimman osan kylläkin ja olin tyytyväinen suoritukseeni. Toki mietin ja kyseenalaistin, miksi juosta kesähelteellä ja hikoilla itsensä väännetyksi tiskirätiksi kun voisi maata kotona sohvallakin, mutta koska juoksu tuntui jo ajatuksenakin hyvältä, päädyin lopputulokseen, että se oli minulle juuri sopiva valinta. Koin, että mieli ja kroppa kohtasivat - ja se on juuri sitä, mitä minun pitää nyt ja tulevaisuudessakin muistaa noudattaa.



Lopuksi pari kuvaa eiliseltä, jotka T nappasi minun nauttiessani auringosta merenrannassa. Kyllä mamin sydäntä lämmitti kun Ronja tuli pylly pyörien T:n kanssa minua katsomaan ja oli kuin ei olisi minua moneen päivään nähnyt (vaikka olimme olleet erossa öh, ehkä tunnin?) ja pentu änkesi syliini istumaan ja nuoli (hikiset) kasvot kuin viimeistä päivää. Katsellessani kuvia eilen illalla, minut valtasi tosin paha mieli: kroppani on riutuneen, kuivuneen näköinen, eikä terveen näköisestä "strong is the new skinny"-lookistani ole hönkäsen pöläystäkään jäljellä. Loppupeleissä en tiedä, näytinkö alunperinkään siltä, jolta toivoin ja uskottelin itseni näyttävän, vai katseliko minua peilistä vain se toivomani ja kuvittelemani keho, joka halusin olla. Voihan olla, että kuvittelin itselleni kauniin, pyöreät lihakset, vaikka todellisuus oli kuiva ja kurttuinen. En tiedä, kertokaa te? Toki ulkomuotoni on muuttunut luisevammaksi jo siksi, että olen lopettanut salilla käynnin ja lihasten pumppaamisen täysin ja vaikkeivät ne väärin rakentamani lihakset ehkä niin suuret olleetkaan, kuin mitä kuvittelin, toivat ne varmasti edes jotakin pyöreyttä kroppaani. Näitä kuvia katsellessani minua harmittaa aivan vietävästi ja kysyn itseltäni, onko tämän piirun päälle 50 kg unelmapainoni saavuttaminen todella ollut sen väärtiä? Sen väärtiä, ettei kehoni toimi normaalisti ja että pidän riutunutta ulkomuotoani vastenmielisen näköisenä, sen sijaan, että voisin tyytyväisenä todeta, että olen tyytyväinen peiliin katsoessani. Toki kehonkuvani on vajaa ja vääränlainen - sen tiedän - ja että pidän lihakskasta, kapeaa kroppaa pyöreätä ja pulleaa kauniimpana, mutta uskon, että jotakin kehitystä pääni sisälllä on tapahtunut, koska en kertakaikkiaan TAHDO näyttää näin sairaalta enää: tahdon olla normaalin, hieman pyöreämmän näköinen. Tahdon kropan, jota voin kantaa ylpeänä ja joka viestii ulkopuolisille, että pidän siitä ja itsestäni huolta ja että arvostan kroppaani, temppeliäni. Tässä ulkomuodossa olen lähinnä säälittävän ja laiminlyödyn näköinen, enkä sitä enää tahdo olla. Täytyy opetella sisäistämään se fakta, että on OK jos vaaka näyttää 55kg, mikäli se tuo mukanaan kauniin, terveen näköisen kehon ja ettei numeroilla loppupeleissä ole väliä - kunhan peilikuva miellyttää omaa silmää.

Tälläisiä ajatuksia kropasta tällä kertaa. Nyt on parasta käydä hakemassa juotavaa sisältä - aurinko kun on jo läkähdyttävän kuuma! Rentouttavaa sunnuntaita kaikille! :)

7 kommentarer:

  1. Painotan tätä aina, lihas ei kasva ellei syö kunnolla ja oikein. Lihas ei kasva ellei sille anna oikeaa ärsykettä.
    On helppo sanoa kuinka jonkun pitäisi toimia, mutta tiedän itsekkin että aina se ei onnistu. Elämä on kamppailua päivittäin, joskus isoista ja joskus pienemmistä asioista.
    Ensinnäkin kannattaisi piilottaa vaaka niin syvälle kaappiin kun suinkin mahdollista ja siirtyä mittanauhaan. Sillä sinähän toivot lihaksikasta tai terveellistä ulkomuotoa?
    Sellaisen vartalon saat myös vähemmällä työllä, sinulle aerobinen tuntuu olevan lähes pakko? 4-5 kertaa salia ja 2 kevyttä liikuntaa kasvattaa lihaksia ihan sopivasti. Tehokas ja hyvä treeni ei saisi kestää 1h 15min pidemmälle. Kevyt 10min lämmittely alussa ja sama treenin lopussa venyttelyt mukaanlukien.

    Oma mielipiteeni on se että sinun kannattaisi ensin parantua täysin. Niin henkisesti kun fyysisesti. Siinä on jo iso pala purettavana näin ensalkuun.
    Näen kuvista väsyneen nuoren naisen, pienen kuihtuneen tytön joka on eksyksissä. Kehosi on väsynyt ja kaipaat lepoa. En tarkoita nyt pitkää vapaata viikonloppua tai lomaa työstä. Vaan pikemminkin lomaa omista ajatuksista ja vaatimuksistaan.

    Toivon sinulle tsemppiä kamppailuun, minä- kuvan etsimiseen ja elämään ylipäätäänsä. Olet vahva likka joka pääsee läpi harmaan kiven jos niin haluaa! :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Voi kiitos näistä aatoksista - ne herättävät ajatuksia - niin uusia kuin vanhojakin :) Aerobinen on minulle juu tietynlainen pakko, mutta tänä päivänä henkireikä ja hyvän olon tuoja - ei pakkopulla ja kaloreiden kuluttaja. Salilla käynti ei tällä hetkellä kuulu repertuaariini lainkaan ja se tuntuu eräänlaiselta möröltä tällä hetkellä, koska sali niin pitkään oli pakopaikka jossa piinasin kroppani henkihieveriin enkä nauttinut siellä käynnistä enää aikoihin. Olen nyt vasta tajunnut salin kokonaan lopetettuani, ettei kaikkien - fitnessbuumeista huolimatta - tarvitse siellä käydä kelvatakseen yhteiskunnalle tai näyttääkseen hyvältä. Elin pitkään siinä uskossa, että KAIKKIEN on PAKKO käydä salilla, laittaa raejuustoa kaurapuuroon ja vetää HIIT-treenejä viikko toisensa perään. Ekaa kertaa havahduin kyseenalaistamaan, etteivätkö kaikki ajattelekaan näin T:n kerrottua, ettei hän ollut ennen minun tapaamistani kuullutkaan, että ihmiset tunkevat raejuustoa puuroonsa :D SOME on lisännyt uskoani ja pakon tuntuani suorittaa, käydä salilla ja syödä yyber-tervellisesti, enkä sen takia ole muuta nähnytkään, eli että elämää ilman raejuustoa ja body pumpiakin on.
      Tervehtyminen on mielestäni ainakin hyvällä alulla nyt kun myönnän, niin itselleni kuin muillekin ääneen, ettei kroppani ole kaunis näi riutuneena ja että toivoisin pyöreämpää muotoa siihen. Toki salitreenillä saisin pyöreät lihakseni takaisin, mutta mieluummin valitsisin tällä hetkellä pyöreän, vaikka sitten rasvatäytteisen muodon, kuin henkisesti painostavan lihaksen, jonka hankin salilla.

      Radera
  2. Mitt tips är också att kasta vågen åt pipsvängen! Kilona har absolut ingen betydelse, använd måttband om du måste veta, men jag skulle rekommendera att använda kameran, där ser du vad det händer och du kan titta tillbaka på din kropp senare och kanske det då slår dej att "hjälp så hungrig jag såg ut där", och "wow så mycket bättre jag ser ut nu" ! Jag själv tittar i alla fall tillbaka på mina fb bilder där jag väger 47 kg med fasa - jag såg ut som ett benrangel O_o, men allt tar sin tid, man hittar nog sin balans :)
    En sak som kanske också skulle kunna vara bra är att bara gå på såna länkar som Ronja kan vara med på, och skippa dom långa massa-kalorier-brännande länkarna..

    h.Frida :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Naaws, tack Frida för din kommentar :) De e konstigt hur man blir blind inför spegeln, men inser kalla faktat då man tittar på foton - de e ju nästan samma sak! Domhär bilderna som vi tog nere på Löparö öppnade verkligen mina ögon för hur jäklig jag ser ut - speciellt på axlarna - och liksom skaka om några skruvar å muttrar i mitt huvud. Jag vill inte representerna något som ser ut såhär heller - alltså är det dags att göra nånting åt saken. Mitt länkande har lugnat ned sig betydligt och eftersom vi so far inte kan gå riktiga lenkkin me Ronja ha ja gått extra för mig själv (utöver de lilla man tassar me henne) främst för att få frisk luft å lite sol :) De känns att jag behöver de efter att ha ruttnat inne på jobbet i 8h.. Men jag väntar verkligen på att R växer såpass mycket att man kan börja länka tillsammans me henne, eftersom de ju nu blir lite tårta-på-tårta :)

      Radera
  3. Tuo teippi näyttää jotenkin pelottavalta, mutta hyvä jos siitä on apua! Ihania kesäisiä kuvia tässä :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. No kieltämättä! entiset oli kieltämättä coolimmat ku ne oli pinkit, mutta niistä sain karseat ihottumat ja kutinat, niin tyydyttiin nyt tälläísiiin ihoystävällisiin mummukalsareiden värisiin ;)

      Radera
  4. oon samaa mieltä ekan kommentoijan kanssa. ensin se päänuppi kuntoon ja painoa ylös! ite oon 171cm ja painoa joskus ollut myös toi inan päälle 50kg. kiitos sen, kroppa hajosi ja kaikki liikunta jäi siihen. paino piti saada ylös, koska kroppa ei toimi noin alhaisella painolla. näytät juuri siltä miltä sun painokin: ruipelolta. ja ne pyöreät lihakset on ollu enemmän sun päässä... ei pahalla, saman kokeneena tiedän miten aivot vääristää kuvaa kehosta. 10km lenkit ei oo hyväksi tossa tilanteessa kun sun olis tärkeää oikeasti saada paino ensin ylös. itse aikoinaan nostin painoa 15kg ja siitä taas pikkuhiljaa urheilun ja kuntosalin pariin ja nyt kroppa toimii ja paino on pysynyt about tuossa lukemassa jo 4 vuotta. vatsan kanssa ollut paljon ongelmia joita tutkittu tuloksetta. ne on seurausta laihduttamisesta ja kehon kiduttamisesta painossa joka ei ole sille luonnollinen. sulla on hyvin sama kroppatyyppi kun mulla ja näytin aikoinaan samalta kun sinä nyt. nykään mulla alkaa olla ne kivat lihakset mutta ne on vaatinut töitä. ja suurin työ oli nostaa painoa ja parantaa omaa kehonkuvaa.

    SvaraRadera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3