måndag 25 augusti 2014

Kun vihdoin on opetellut kävelemään on tullut aika uusille haasteille: juoksun opettelu. TAAS. Ja lisää kroppapohdintaa, painoa ja ruokaa

"Etkö ymmärrä, mitä sulle lausuin? Ja vielä siihen mä lisäisin, että sinusta välitän", lauletaan lastenlaulussa ja sen kysymykseen vastatakseni totean, että "no en ymmärrä". Olen päästäni yhtä pyörällä kuin karusellissa tsiljoona kierrosta pyörinyt kolmivuotias, betonimyllyyn juuttunut undulaatti tai kuivausrumpuun kiivennyt kissa (muka puolivahingossa; koska niin moni on tehnyt tuon saman tempun, uskoisin niiden tykkäävän siitä!). Ymmärrykseni, mitä liikuntaan ja nimenomaan siihen OIKEANLAISEEN tyyliin liikkuttaa kehoaan, on loppunut täysin, enkä osaa sanoa juuta enkä jaata, enkä tiedä mihin uskoa ja mihin en. Mitä useampi "ammattilainen" minua neuvoo, sitä enemmän täytettä "oikeanlainen tyyli liikkua"-varastooni saan. Mikä loppujen lopuksi on se iki-oikea tyyli? Ja onko sitä edes olemassa?

Sunnuntain kävelylenkkiselfie
Oltuani PT:n, FUstra-PT:n sekä fysiatriaan erikoistuneen fysioterapeutin opeissa, olen tajunnut, että tyylejä ja koulukuntia on enemmän kuin luulinkaan, eikä yhtä ohjenuoraa ja "oikeaa" tapaa tunnu olevan; kaikki kun opettavat eri tavoin! Siinä missä PT neuvoi minimoimaan aerobista (käyttäen sitä ainoastaan lämmittelynä, sekä palauttavana kävelynä) ja lisäämään rautaa keppiin ja käymään salilla 4 kertaa viikossa, neuvoi Fustra-PT tekemään keppiliikkeitä oman kehon painoa vastuksena käyttäen, juoksemaan kantapää edellä ja yläkroppa lukittuna pitkin askelin. Fysiatrian fyssari taasen opetti minua tänään juoksemaan omimmalla tavallaan, eli varvaspainotteisesti, olkapäät tasaisesti ees-taas keikkuen, sekä neuvoo (minua tässä vaiheessa, kun kroppa on jumimpi kuin betoniporsas) välttämään lihasjumpan tekoa ja liikkumaan fiiliksen mukaan kävellen ja juosten, sekä vedessä lilluen. Nauroin T:lle kotiin päästyäni, että voin joka kerta uuden ammattilaisen kanssa yhteistyön aloitettuani kertoa kotona kovaan ääneen, miten minulle VIHDOIN on auennut se oikein tapa liikkua ja että minulle on luvattu, että juuri näillä opein saan kroppani hallintaan ja löydän tasapainon elämääni, sekä helpotusta oireiluuni. Meitä molempia alkoi naurattaa jo tuossa kohtaa, mutta toistimme jo tutuksi tullutta mallia ja lähdime ulos katsomaan, minkälainen "se uusi tyyli nyt on". T totesi varvaspainoitteisti juoksutyylinäytteeni nähtyään, että se näytti Fustra-tyyliä huomattavasti rennommalta ja kevyemmältä ja n 5 km juostuani voin itsekin todeta, että vaikka tyyli käy (ja varmasti tuntuu huomenna) pohjelihaksille, tuntui askel kummallisen rullaavalta ja kevyeltä, jokseenkin pikkuoravamaiselta ja "tingtingting":mäiseltä - tiedättehän, mitä tarkoitan? ;)

Lenkille uutta juoksutyyliä kokeilemaan
takki Haglöfs trikoot ja lenkkarit Nike

Noh, saa nähdä miten juoksu näillä menetelmin tulee nyt sujumaan, mutta kokeilla ja toivoa pitää - siinä ei ainakaan menetä mitään! Ja koska kehitystä elämän muilla saroilla on ollut havaittavissa, asennoidun suorastaan innostuneena kaikkeen uuteen, jolle olen mahdollisesti aiemmin vain tuhahtanut ja kääntänyt selkäni. Hyvä esimerkki on syöminen: huomaan selvästi, miten olen - vihdoinkin - onnistunut asennoitumaan syömiseen rennommin kuin aiemmin ja syön (pääasiassa) sitä, mitä mieleni tekee. Suuri ongelmani on edelleen annoskoot, jotka tuuppaavat levitä hervottoman kokoiseksi, mutta koska suurin syypää mega-annoksiini on runsas kasvisten määrä, en ole jaksanut ottaa siitä stressiä. Muutenkin olen nyt päättänyt antaa intuition viedä ja yritän välttää turhaa stressaamista, mitä ruokailuun tulee. Toki kalorimäärät, energiankulutus ja "kaloreiden ansaitseminen" edelleen pyörivät mielessä, mutta voin jo ylpeänä todeta, että "kehtaan" herkutella (edes toisinaan) tuntematta huonoa omatuntoa siitä. Jos monta vuotta on pyöritellyt noita ajatuksia jokaisen ruokailun yhteydessä mielessään, on mielestäni kohtuullista, että pystyy syömään rennosti edes kerran kymmenestä ruokailusta. Eniten minua tällä hetkellä ruokailujeni suhteen jännittää se, että paino lähtisi pikkuhiljaa nousuun, minkä taas suurempi energian saanti kuin kulutus toisi mukanaan. Koska saan (fyssarin luvin) liikkua fiiliksen mukaan, liikun päivittäin aerobisesti ja tunnen siitä toisinaan huonoa omatuntoa koska tiedän sen kuluttuvan energiaa, jota minun nyt pitäisi säilöä. Samalla kun osa minua potee morkkista päivittäisistä kävelyistä (juoksua harrastan nyt 2-3 kertaa viikossa, 4-10km kerrallaan), en voi moittia itseäni, koska liikunta tuo minulle hyvää oloa niin raittiin ilman, kuin myös kropan liikuttamisen kautta; minun kehoni kun ei ole luotu olemaan paikallaan! Kuten Ronjalle toteaisin: "patti tilanne" tässä kohtaa, mutten nyt jaksa huolehtia. Kyllä se paino siitä nousee jos on noustakseen, eikä se välttämättä edes ole vastaus pulmiini ja tuo terveyttäni takaisin. Moni minuakin kevyempi ihminen omistaa toimivan, hyvinvoivan kehon ja uskon vakaasti, että voin sellaisen saavuttaa voimalla henkisesti hyvin ja olemalla rennosti turhia stressaamatta - nousi paino tai ei. Koska se painonnousu tällä hetkellä vielä ahdistaa minua hieman, en tietoisesti pyri siihen (ainakaan vielä), vaan syön ja liikun fiiliksen mukaan ja seurailen sivusilmällä vaakaa. Jos elopaino nousee, en ainakaan saa tiputtaa sitä. Sen lupaan itselleni (ellei niitä lisäkiloja nyt kymmenkuntaa ala kertymään..).

Päivän lounas: kanaa kookoskastikkeessa, keitettyä perunaa, kasviksia, sekä kuvasta puuttuvat jälkiuunileivät
Juupajuu. Tälläistä pohdintaa täältä sohvan pohjalta tänä maanantai-iltana kun koirapuistossa on viiletetty ja iltapalaksi syöty paistettuja vihanneksia kera ilmakuivatun kinkun ja paahtoleivän. Yum. Pian on aika suunnata unten maille taas, jotta jaksetaan herätä aamulenkille ja töiden kautta illalla koirakouluun. Mitäs sinne? :)


1 kommentar:

  1. Sun tekstejä on tosi kiva lukea! Vaikutat niin symppikseltä :)

    SvaraRadera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3