Lauantaipäivän kuulumisia: kuolemanpelkoa, kardemummaa ja koiraa

Oh god kaverit, minkälainen herätys minua tänään odottikaan. Ennenkuin kerron YHTÄÄN enempää paljastan jo, etten toivoisi vastaavanlaista edes pahimmalle vihamiehelleni ja toivon t-o-d-e-l-l-a, että tämä jäi minun kohdallani niin ensimmäiseksi, kuin viimeiseksikin kerraksi. Luulin, että viimeinen hetkeni oli tullut.

Päiväkävelyllä minun vihdoin päästyä sängystä ylös. Oli muuten ekaa kertaa sitten 2.5, jolloin EN käynyt aamulenkillä!

Heräsin n 04:38 järkyttävään päänsärkyyn, enkä suoraan sanottuna tiennyt mitä tehdä: paikallaanolo teki pahaa, pienikin liike oksetti ja maailma pyöri kuin betonimyllyssä ja pienikin valonpilkahdus sattui silmiin niin, että ne oli pakko ummistaa heti. Yritin hengitellä rauhassa ja palautella mieleeni fyssarini oppeja totaalisesta rentoutumisesta (jota olemme harjoitelleet vastaanotolla, koska fyssarini on sitä mieltä, että sidekudoskalvojeni jumit johtuvat stressistä) - tuloksetta. Yritin nukahtaa uudestaan, mutten pääni sisällä jyskyttävän betonijyrän takia saanut unen päästä kiinni kuin hetkellisesti ja pyörin varovaisesti kyljeltä toiselle, välillä selälleni pysähtyen, koittaen selviytyä herättämättä T:tä. Mielessäni kyllä kävi, että joutuisin - eritoten ellei päänsärky ottaisi laantuakseen - herättämään T:n ja pyytämään häntä a) syöttämään lääkekaapista yhden pillerin jokaisesta purkista (minulta löytyy niin lihasrelaksantteja, kuin särkylääkkeitä pienen apteekin verran) tai b) lähtemään viemään minua päivystykseen Porvooseen, mutta päätin koittaa nukahtaa uudestaan ja toivoin, että päänsärky kaikkoaisi sen myötä. Jossain vaiheessa muistan nousseeni vuoteesta, mutta pysyin hädin tuskin jaloillani huimauksen oksettavan olon sekä alati jyskyttävän päänsäryn vuoksi, joten palasin nopeasti takaisin vällyjen väliin ähisten ja puhisten - että kuinka pahaa minun tekikään! En muista, koska minulla viimeksi olisi ollut päänsärkyä ylipäätään, enkä voinut keksiä mistä sellaisen nyt olin itselleni kehitellyt. Epäilyni kääntyivät saman tien eiliseen kampaajakäyntiin, jolloin istuin n 2 h, joista osan pesupaikalla kovaan lavuaariin niskaa nojaten. Toisena villinä arvauksena oli mahdollinen haittavaikutus lääkkeestä, jonka aloitin eilen. Koska kipu tuntui leviävän ristiselästä aina niskaan asti, päädyin kuitenkin syyttämään kroonisesti elämääni hankaloittavia sidekudoskalvoja, jotka tällä hetkellä kirraavat aina jalkapohjasta korvan taakse asti. Paitsi, että kävin torstaina runnotuttamassa niitä fyssarilla, istuin perjantaina lähes koko 6h työpäivän ajan puhelimessa paikallani, sekä sen jälkeen vielä kampaajalla. Illalla kävin lyhyellä sauvakävelyllä, mutta se tuskin pelasti ja kompensoi päivän aikana istumiani tunteja. Niin se vain on, että ihmiskroppa on luotu liikkumaan - ei jäkittämään paikallaan kuin betoniporsas!

Saatuani ibuprofeenia ja parasetamolia, sekä vietettyäni VIELÄ pari tuntia vuoteessa, tunsin miten päänsärky alkoi hellittää ja uskaltauduin nuuskimaan aamukahvia. Jo pelkkä ajatuskin aamupalasta oksetti, mutta aloin pitkin hampain sitä kuitenkin valmistamaan, koska tiedän, ettei olo ainakaan kohene jos masu on tyhjillään. Koko aamupäivä tulikin sitten vietettyä ruokapöydän ääressä ensin aamupalaa syöden ja sittemmin H&M-tilausta tehden (ilmainen toimitus 1991-koodilla!). Olo oli krapulainen, oksettava, pysähtynyt ja turvonnut - eli kaikkea muuta kuin rentoutunut ja hehkeä. Käytiin kaupalla ja päässäni hyöri kuin hamsterin juoksupyörässä, mutta päänsärky oli onneksi kadonnut. Siinä aamulla sängyssä maatessani ajattelin, että taisin saada kokea, miltä migreenipotilaista tuntuu kun oikein paha kohtaus iskee kuin puun takaa. Olisin antanut mitä vain, jotta jyskytys pääni sisällä olisi tauonnut ja antanut minun tuhista uniani rauhassa loppuun, mutta mikään ei tuntunut helpottavan oloa: teki vain mieli oksentaa, itkeä ja huutaa (en tosin tehnyt niistä yhtäkään, koska arvelin niiden kaikkien vain pahentavan oireitani).

Asiasta kolmanteen: mistä haette inspiraatiota siihen, mitä teillä tänään syötäisiin? Itse tykkään lukea paikallislehdistä koulujen ruokalistoja (joissa btw esiintyy järkyttävän paljon eineksiä!), sekä katsella ruokaohjelmia ja valmistaa ruokaa niistä inspiroituneena. Pah, nojoo tai ainakin melkein. Fakta on kyllä se, että hävettävän usein tulee tehtyä niitä samoja lihapullia, uunilohta tai broilerikastiketta vaikka respetipankki pullistelisi toinen toistaan mielenkiintoisempia ohjeita, joilla saisi mukavaa vaihtelua ruokailuihin. Tänään valmistin tätä Pipsa Hurmerinnan kardemummalohta joka osoittautui eksoottisesta maustecombostaan huolimatta todella maukkaaksi ja helppotekoiseksi: sekoita kulhossa 1 dl vaahterasiirappia, 1 tl (paahdettua) paprikajauhetta, 2 tl kardemummaa, 1 tl suolaa, 1 tl cayennepippuria ja valele sillä lohifilee. Koko komeus uuniin 200 asteeseen 30 minuutiksi, lopuksi puristus sitruunaa päälle ja voilá - jännän makea ja maistuva lohi on valmis, eikä takuulla jää kakkoseksi perus-turvalliselle suolalla ja pippurilla maustetulle lohifileelle! Itse laitoin ohjeesta huolimatta tavallista paprikajauhetta, sekä hieman vähemmän siirappia ja cayennepippuria ja tein kyytipojiksi uunikasviksia (joille valelin marinadin jämät - yum!), keitettyjä perunoita, sekä salaattia ja turkkilaista jugurttia kastikkeeksi. Todettiin molemmat T:n kanssa, että tätä tehdään toistekin.

Nyt istun tässä terassilla ja mietin, josko pitäisi lähteä pienelle kävelylle. Selkä tosiaan ei tykkää yhtään jos jäkitän liian pitkiä aikoja paikallani, muttei vastapainoksi myöskään tunnu kestävän kovin kovaa jyskytystä (kuten ei pääkään, kiitos aamuisen koettelemukseni) joten taidan mennä hissukseen tassuttelemaan ympäri korttelia. Ronja nukahti äsken tähän jalkojeni juureen, joten hän taitaa jäädä nyt kotiin yksikseen hetkeksi, kun minä suuntaan ulos.

Kivaa lauantai-iltaa kaikille! :)