Muistan iänkaiken sen hetken, kun isosiskoni E heitti minulle, että minulla takuuvarmasti on jonkin asteen ADHD. Ketään tai kenenkään diagnoosia sen kummemmin dissaamatta voin pikkuhiljaa todeta, että sisko taisi olla oikeassa: tämä paikallaanolo tekee naisesta pikkuhiljaa höperön!
Sunnuntaisen kaatumisen jälkeen olen lähinnä jäkittänyt paikallani sisällä sohvalla tai ruokapöydän ääressä, dataillut, selannut Instagramia tai syönyt. Välillä olen käynyt tassuttelemassa pihalla joko koiran kanssa tai ilman selvittääkseni, mikä kintun tilanne on. No ei hyvä - tai ainakin vaihteleva. Olen tottunut liikkumaan päivän mittaan heti aamusta alkaen ja nyt kun en saa enkä pysty siihen, huomaan oloni olevan jotenkin vajaa; jotain elintärkeää elämästäni puuttuu.
Vasenta polvea tosiaan vuoroin särkee, puristaa, painaa tai jäkittää, vuoroin se taas ei oirehdi lain. Kävellessä jännitän koko kroppani etenkin selästä ja vasemmasta etureidestä niin, että heilun liikkuessani kuin heinämies ja tunnen itseni huomattavasti vanhemmaksi alaraajojen tutistessa kuin vaahteranlehdet tuulessa.
Illemmalla menen ortopedille kuulemaan magneettitutkimuksen tulokset ja se jos jokin jännittää. Jos polvessa on jotain vikana (mikä siinä selvästi on noita kipuja ajatellen, mutten vielä tiedä mitä), on 50/50 mahdollisuus tai riski joutua leikkaukseen. Tuo siis pahimmassa tapauksessa, muuten hoitona on lepo ja kuntoutus.
En jaksa uskoa ja ymmärtää miten ihmisellä voikaan olla NÄIN huono tsägä, että harrasti lapsena futista ja ratsastusta, myöhemmin salillakäymistä, crossfitiä ja juoksua - ja sitten menen ja telon itseni lähikaupassa kompastuessani! Tässä tekee jo mieli hymähtää, koska tilanne tuntuu niin absurdilta.
Noh, iltaa ja sen myötä joko hyviä tai huonoja uutisia odotellessa taidan jatkaa täydellisen trenssin metsästystä; sitä kun saa etsiä kun neulaa heinäsuovasta jos hyvän haluaisi löytää hyvään hintaan.. Vinkkejä tästä?
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar
Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3