tisdag 1 mars 2016

Ruutupaitaa, polvivammaa ja lisää pullaa

Jaa, mistäs sitä lähdettäis liikkeelle? Kävin eilen lääkärin vastaanotolla näyttämässä polveani lauantain koira-accidentin jälkeen, eikä vastaus ollut ihan se, mitä toivoin sen olevan: nyt täytyy odottaa ja katsoa, mitä tapahtuu, koska varmana ei vielä osaa sanoa mikä polveani vaivaa.

Hitaasti mutta varmasti edeten.. takki Peak, housut Vila, huivi Mulberry, kengät Timberland
Ronja 26 kiloineen tosiaan törmäsi vasempaan polveeni lauantaina juostessaan innoissaan minua vastaan ja onnistui osumaan vasempaan kinttuuni niin, että vasen polvi vääntyi voimakkaasti sisäkiertoon. Osuman jälkeen kaaduin hiljaa maahan, jossa makasin kiroillen hetken ennenkun punnersin itseni pystyyn. Tapaturman jälkeen polveni turposi kaksinkertaiseksi ja kipeytyi niin, ettei se tunnu oikein varmalta, vaikkei se (vielä) ole pettänyt alta. Kipua lievittääkseni olen käyttänyt heti tapaturman jälkeen kylmähoitoa, kipulääkkeitä, kompressiota eli tukisidosta, lepoa ja kohoasentoa. Potilaaksi jouduttuani tein niinkuin potilaat yleensä, eli googlasin diagnooseja, joita vääntyneet polvet yleensä saavat ja päädyin (lääkärin ohessa) seuraaviin:

- polven nivelsiteen venähdys tai repeämä
- polven nivelkierukan repeämä
- polven eturistisiteen venähdys tai repeämä

Jos saisin ja voisin valita diagnoosin, taitaisin valita ensiksi valitun, koska se harvemmin (venähdyksenä) vaatii leikkaushoitoa. Pieni repeämä kuulostaa pahalta, mutta saattaa pienessä mittakaavassa arpeutua eli parantua itsekseen levolla. Paranemisaika tosin voi vaihdella vamman laajuudesta riippuen 2 viikosta jopa puoleen vuoteen! Huh. Nivelkierukka taasen ei parane itsekseen, vaan vaatii leikkaushoitoa, eli osien yhteen kuromista, parantuakseen. Leikkaus vaatii molemmissa tapauksissa aina pidempää kuntoutusta, eli pidempää kyynärsauva-pomppimista ja on tietty kalliimpaakin. Toisaalta leikkauksen jälkeen ortopedi pystyy aika tarkasti arvioimaan kuinka pitkään kuntoutuminen ja paraneminen kestää versus venähdyksessä, jossa paraneminen voi kestää 3-6 viikkoa - eikä se ole 100% varma, että polvi silloinkaan on täysin parantunut.
Mikäli syypää on eturistisiteen repeämä on ainoa vaihtoehto leikkaus, jossa rikkoutuneen eturistisiteen tilalle rakennetaan uusi - ja tuolloin paraneminen vie väistämättä 6 kuukautta! Eturistisiteen vakavan, leikkaushoitoa vaativan, vamman diagnosoiminenkin vaikuttaa olevan kaksipiippuinen: side voidaan joko korvata keinotekoisella heti ja aloittaa sen jälkeen kuntoutus tai sitten voidaan ensin voimistaa ympäröiviä lihaksia ja kuntouttaa polvea ensin, sitten leikata ja sitten jatkaa kuntoutusta.
Jos vamma on leikkaushoitoa vaativa, mutta leikkausta ei tehdä, voi se pahimmassa tapauksessa johtaa artroosiin, eli rappeutumiseen, joka iän karttuessa tarkoittaa polven tekonivelleikkausta sekä artroosilääkitystä, kortisoni-injektioita ja kovia iskuja aiheuttavan liikunnan - esimerkiksi juoksun - karsimista. Eturistisidevammassa tyypillistä on, että polvesta kuuluu napsahdus tai rusahdus ja (muistaakseni) en sellaista siinä kiroillessani kuullut, mutta tiedä häntä. Kirosin ja murisin kyllä sen verran, että tuskin olisin kuullutkaan mitään rutinaa..

ruutupaita H&M
Huomatkaa vasemman polven turvotus



Vaihtoehtoisia diagnooseja siis riittää. Terveyskeskuksen lääkäri ei toistaiseksi osannut varmaksi sanoa, mikä noista yllä olevista voisi olla minun diagnoosini, koska polvessa on niin suuri turvotus. Googlailtuani monta eri sivustoa läpi totesin, että vamman tuottama turvotus tosiaan estää lääkäriä tekemästä pelkästään kliinisen tutkimuksen perusteella diagnoosia. Joten vaihtoehdoksi jää odottaa turvotuksen vähenemistä viikon ajan - tai hakeutua privaattiin suoraan, jolloin päässee magneettikuvaan ortopedin lähettämänä (ei se ortopedikään, vaikka erikoislääkäri on, osaa käsikopelolla sanoa, missä vamma tarkalleen sijaitsee). Soitin heti aamusta tänään vakuutusyhtiööni ja onnekseni tapaturmavakuutukseni korvaisi tässä tilanteessa hoitokulut ja varasin ajan ortopedin vastaanotolle torstaiksi. Torstaina traumatologiaan ja ortopediaan erikoistunut lääkäri siis tutkii minut ja tekee mitä suurimmalla todennäköisyydellä lähetteen sisuskaluni mahdolliset vammat paljastavaan magneettiröntgeniin, jonne sitten toivon pääseväni mitä pikimmiten. Epätietoisuudessa eläminen on tällä hetkellä pahinta ja kuten avokki totesi, tieto lisää tuskaa: tiedän (ja tunnen), että jokin on vialla ja että vamma pahimmassa tapauksessa on leikkaushoitoa ja pitkää kuntoutumista vaativa. Parhaassa mahdollisessa tilassa polvi sai hemmetinmoisen tällin, mutta paranee täysin parin viikon levolla ja palaudun kävely- ja pikkuhiljaa myös juoksukelpoiseksi. Mitä enemmän ajattelen polveani, sitä enemmän se tuntuu ajoittain lukkiutuvan (tyypillistä nivelkierukan vammoissa) tai pistelee ja siä enemmän se muljahtelee (tyypillistä eturistisiteiden vammoissa).

Sanomattakin taitaa olla selvää, että teleporttaisin itseni pikimmiten torstaihin ja MRI-tuubiin jos vain voisin: epätietoisuus kalvaa minua ja elän kuin olisi löysät housussa 24/7 enkä voi ajatella muuta kuin polveani, sekä sen tulevaisuutta.

Eniten harmittaa se, että olin juuri saanut hyvän juoksuboogien päälle ja päässyt ulkoilun makuun. Nyt parhaiden kevätsäiden aikaan istun paikoillani kinttu koholla ihaillen aurinkoa ikkunan läpi, vaikka minun kuuluisi olla muiden kanssa ulkona nauttimassa kevään ensimerkeistä. Toki, mieluummin istun vaikka pari päivää nyt peffallani sisällä ja maltan polveni rauhoittua - tulee niitä nättejä kevätpäiviä vielä ties kuinka monta! - kuin että pahennan oireitani ja mahdollista vammaani, mutta epätietoisuus ja pelko siitä, että joudun hyppimään kyynärsauvojen kanssa vielä pari viikkoa ja istumaan pääosin paikoillani - en kestä. En halua, en tahdo. Muistan hyvinkin, miten syvältä elämäni tuntui kun sen jo kerran vuosia sitten koin, kun vietin 6 viikkoa kyynärsauvojen turvin liikkuen, polvi ortoosiin sidottuna. Olivat muuten elämäni pisimmät 6 viikkoa, voin sanoa.

Juoksusta ja muista huolimatta, vaikuttaa polvivammani myös tuntuvasti arkeemme: minähän ulkoilutan ja huolehdin pääasiassa koirasta, joten mies joutuu nyt pakon edessä ottamaan enemmän vastuuta koirasta. Mieheni tehdessä 12h tai 24h työvuoroja joudumme turvautumaan vanhempiemme apuun, koska milläs minä ulkoilutan labradoria kun en saa varata koko painolla vasemmalle jalalleni? Aivan, en mitenkään. Onneksi vanhempamme asuvat lähellä ja ovat valmiita auttamaan siinä missä pystyvät. Mutta mitä jos vammani vaatiikin useamman viikon hiljaiseloa ja sauvapomppimista? Ehkä leikkaushoitoakin? En halua edes kuvitella - en maalata piruja seinille. Ylihuomenna se toivon mukaan selviää..

Koittaessani pitää ajatukseni edes hetkellisesti muualla kuin turvonneessa, epävarman tuntuisessa ja kipuilevassa polvessani, pyysin mieheni kanssani päiväkahville. Suuntasimme lähettyvillä sijaitsevaan Leipomo kahvila N'avettaan kahville - ja kanelipullalle. Oumaigaad, en muista koska olisin viimeksi sallinut itselleni teevadinkokoisen korvapuustin ja kyllä nyt kannatti: voi hitsi, miten hyvältä  se maistuikaan! Totesin miehelle lähtöä tehdessämme, että tajuan kyllä miksi kahvilassa käydään, vaikka suomalaisittain tulee usein todettua jonkun ehdottaessa kahvilassa käyntiä, että halvemmalla pääsee kun kotona juo. Koska se tunnelma. Vaikka kahvi ja pulla rokottivat lompakkoa kokonaiset 3,60 (vai 3,80) euron verran, maksan edellämainittujen lisäksi myös palvelusta ja tunnelmasta - ja siitä että pääsen hetkeksi pois kotoa! Olo on ihan toisenlainen kun saa hetkeksi lähteä näkemään muita maisemia kuin kotiseiniä, (salakuuntelemaan) muiden puhetta, nauttimaan palvelusta.. Tiedäthän mistä puhun?

Tälläisiä pelonsekaisia fiiliksiä siis täällä. Elämä tuntuu aika epäreilulta, koska olen viime vuosina ollut turhankin tapaturma-altis etenkin polvineni. Mies totesi, että hän toisaalta vastapainoksi on aika usein flunssassa - huomattavasti useammin kuin minä! Johon minä totesin, että ottaisin mieluusti häneltä pari flunssaa jos hän vastapainoksi ottaisi minulta pari kinttuvammaa..

lähde

4 kommentarer:

  1. Itkun itkun itku! Voi että manasin ihan ääneen kun instasta ekan kerran katsoin polvikuulumisiasi! En ala (vielä) edes tsemppaamaan, että asenne ratkaisee, kaikki järjestyy ja kaikesta oppii, kun tiedän, miten paljon kannustukset vain tällä hetkellä varmastikin raivostuttavat. Hetken manailun, kiukuttelun ja epätoivoon vajoamisen (ja pullakahvien!) jälkeen sitä onneksi pystyy suhtautumaan vastoinkäymisiin myönteisemmin. :) Miljoona halia. <3

    SvaraRadera
    Svar
    1. No äläpä - kyllä tää harmittaakin! Miesparka kun yrittää olla järjen äänenä taloudessamme ja kehoittaa odottamaan huomiseen ortopedillä käyntiin ja toivon mukaan MRI:hin - ja minä käyttäydyn kuin Pikku-Myy! :D Vierestä katsojia varmasti naurattaisi. Ihmeesti eilinen pullakahvittelu arkisena tiistaina piristi mieltä ja kotimatkalla kävimme vielä autolla rannassa katsomassa jäätilannetta :) Kiitos <3

      Radera
  2. No sulla on kyllä huono säkä näiden polvijuttujen kanssa. Epäreilun huono sanoisin. Mulla on kuitenkin semmonen tunne, että pääsit säikähdyksellä. Uskotaan ja toivotaan sitä. ;) :)

    Hassua, mutta minäkin söin tänään jättipuustin! Okei, tää oli Lidlin puusti, mutta iso se oli!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Epäreilu on hei kyllä just eikä melkein oikea sanavalinta tähän! :D Oonkin miettinyt minkä sää-tapaturma-whatever-jumalan olen suututtanut kun mulle näin paljon kämmejä käy.. :D
      Oih Lidlin puustista tuli mieleen miten opiskeluaikoina haimme aina parhaan tyttökaverini kanssa Alepasta hervottomat korvapuustit (maksoi jonkun 50centtiä tai 1,10e :D), lämmitimme niitä mikrossa ja joimme pannullisen kahvia jommankumman luona. Kahvilaan emme ikinä eksyneet, vaan vietimme aina pullakahvi-deittejä kotona ja kyllä ne olivat ihanai hetkiä :) kahvilassa ei olisi päässyt samaan fiilikseen hälinöineen

      Radera

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3