Kalorien kulutusta, ulkonäön muokaamista vai ihan aidosti rakkaudesta lajiin?

Miksi harrastat liikuntaa? Otsikosta pystyit ehkä jo päättelemään, että tänään aiheena on etsiä se keppi tai porkkana, joka saa sinut liikkumaan ja harrastamaan sitä, mitä teet. Ajatus tästä lähti liikkeelle luettuani uusinta Fit-lehteä, jossa eräässä artikkelissa pohditaan perimmäistä syytä liikunnan harjoittamiseen. Nykypäivänä kun strong is the new skinny, lenkkipoluilla kärsitään jopa ruuhkista kaikkien harrastaessa (vähintäänkin) hölkkää ja kaupoissa ja kaduilla (vähintään) joka toisella on urheilulegginsit tai mojovan kokoinen syke-turbomittari rannetta koristamassa, herää väistämättä ainakin omassa mielessäni kysymys - harrastavatko oikeasti KAIKKI nämä sporttisen näköiset ja oloiset ihmiset liikuntaa puhtaasti omasta tahdostaan ja rakkaudesta lajiin, vai löytyykö heidän keskuudestaan niitä, jotka pitkin hampain käyvät treeneissä ja jotka tekisivät 98% illoista muuta kuin kuluttaisivat lenkkareita? Uskon, että näin on. Aloinpas samalla pohtimaan omaa suhdettani liikuntaan ja kyseenalaistamaan, miksi ylipäätään liikun. Pelkän pintakuvan vai hyvän fiiliksen vuoksi ja takia?

En ole peitellyt taustojani siitä, että suhteeni liikuntaan ja ruokaan on ollut vinoutunut - kyllähän se aika selvää oli. Taistelen pieniä mörköjä vastaan lähes päivittäin edelleen, mutta olen ylpeä siitä, että huomaan tehneeni parannuksia roimasti. Uskon, että ihminen jolla on syömis- tai liikkumishäiriö taustalla tuskin koskaan voi suhtautua näihin täysin vailla painetta tai ajoittaisia pelkoja syömiseen tai liikuntaan ja että hän myös herkemmin ajautuu pakonomaiseen, sairaalloiseen ajatusmaailmaan syömisen ja liikunnan osalta. Hänen tulisi tasaisin väliajoin pysähtyä kyseenalaistamaan omaa tekemistään, omia valintojaan ja perustelemaan näitä itselleen: teenkö tätä koska HALUAN ja koska siitä tulee minulle hyvä olo vai koska haluan niiden kautta vaikuttaa ulkomuotooni, kontrolloida painoaan tai purkaa huonoa oloaan. Pystynkö poikkeamaan rutiineistani ja tehdä täysin päinvastoin kuin mitä mallini mukaan minun kuuluisi tehdä - vain koska HALUAN - kärsimättä morkkiksesta?

Ero siinä, onko rutiininomainen syöminen ja liikkuminen hyvä vai huono asia, on hiuksenhieno eikä sitä välttämättä aina näe. Omalla kohdallani suurin haaste on se, koska liikkumaan tulisi lähteä ja koska taas jättää lähtemättä: johtuuko "väsymykseni" ja halun puutteeni lähteä liikkeelle puhtaasta laiskuudesta vai yrittääkö kehoni kertoa minulle, että se tarvitsisi nyt lepopäivän?

Altistumme päivittäin etenkin sosiaalisen median kautta liikunnan hypetykselle (kaupan kassajonoista ja kahvipöytäkeskustelut unohtamatta - kaikkiallahan ne neonväriset legginsit ja HIIT-sarjat ovat esillä!) ja saamme sitä kautta viestin ja tietyn pakotteen (tai porkkanan - miten sen ottaa) liikkua ja syödä tietyllä tavalla itsekin. Uskon, että ihmiset laumaeläiminä ottavat mallia toisistaan ja vaikka kuinka joku väittää, että seuraa omaa sisintä ääntänsä eikä välitä muiden puheista ja teoista, matkimme ainakin tietyllä asteella KAIKKI jonkin toisen ihmisen tekoja ihailu ja/tai kateus mielessämme: olisinpa kuten hän. Tekemällä kuten hän, olen askeleen lähempänä häntä. Se, että saa inspiraatiota muista ei välttämättä ole huono asia lain - päinvastoin terveelliset elämäntavat liikuntoineen syömisineen ovat tervetullut asia jokaisen elämään ja parantavat sopivassa suhteessa jokaisen elämää takuuvarmasti! Haluan toki alleviivata sanat SOPIVASSA SUHTEESSA: liika on liikaa - ruoassa, levossa ja liikunnassakin. Määrät ja laadut ovat kovin yksilöllisiä ja tärkeintä olisi löytää itselleen sopivat määrät liikuntaa, lepoa ja ruokaa eikä toisiin pitäisi verrata. Ääh!! Sehän se kaikkein vaikeinta onkin. Omalta kohdaltani voin sanoa sen, että olen iän ja kantapään kautta oppinut kuuntelemaan itseäni yhä enemmän ja paremmin, mutta kyllä minä aika usein joudun pysähtymään ja miettimään miksi hemmetissä syön samoja puuroja ja kasviksia päivästä toiseen ja lähden lenkille, vaikka ulkona sataa pikku-ukkoja. Koska Instagram pullistelee hehkutuksia siitä, miten hyvin toisten treenit ovat kulkeneet? Ehkä he nukkuivat paremmin kuin minä ja pitivät taukoviikkoa viime viikolla ja treenit kulkivat siksi kuin voideltu? Harvemmin kukaan kertoo huonosti sujuneista treeneistä tai pohjaan palaneista banaaripannareista ja tämä on fakta, jota yritän pitää mielessäni aina kun huomaan epäröiväni esim. lenkille lähtöä. Minun kun ei loppupeleissä tarvitse liikkua tai syödä kenenkään muun kuin itseni takia.

Hieman taustatietoja ennen kun luet seuraavan: tein sunnuntaina hetken mielijohteesta uusimmana Fit-lehden inspiroimana osan Bettina Gräsbeckin 10-9-8..-sekä vatsalihastreenin ja aiheutin itselleni maailmankaikkeuden pahimman selkäjumin. 

Maanantaina kävin hölkkäämässä alkuillasta ja pohdin tätä aihetta: miksi juoksen ja ylipäätään liikun ja syön niinkuin teen? Lenkin aikana minun aikoi puolenvälin jälkeen heikottaa ja pakotin itseni - täysin vastoin periaatteitani ja tapojani - hidastamaan kävelyyn, jotta sykkeet tasaantuisivat ja käännyin kotia kohti. Sykkeen laskettu 130-140-tasolle, kiihdytin askeleeni hiljaiseksi hölkäksi ja päätin höntsätä kotiin jottei juoksusta jäisi paha maku suuhun. Hmm, sykkeet pysyivät matalina, joten päätin jatkaa askeltamista ja olla ajattelematta koko juoksua. Olo koheni ja jatkoin pikkuhiljaa askeltamista sykkeitä seuraten ja oloa siinä samalla tunnustellen ja päätin sitten hetken päästä suunnata kotia kohti. Kun olin jo melkein kotona iski minuun pakonomainen tunne jatkaa vielä vähän, vaikka olo ei häävein mahdollisin ollutkaan. Pelkäsin, ettei Ambit näyttäisikään haaveilemaani, tavoittelemaani 10 km ja pakotin itseni jatkamaan vielä hetken - vaikken edes tiennyt, mitä mittari loppupeleissä näyttäisi koska kyttäilin vain sykkeitä! Sykkeet pysyivät maltillisina ja hidastin jos se nousi >160. Kun vihdoin sallin itseni hidastaa kävelyksi ja sammutin mittarin ja selasin kävellessäni lopputuloksia taisi suuni loksahtaa auki: 12,3 km. Herranjumala, ajattelin itsekseni. Ensimmäistä kertaa
- hidastin kävelyksi kun minun alkoi tehdä pahaa
- sykkeeni pysyivät näin matalina (keskisyke oli 159 - paras koko vuotena!)
- juoksin noin pitkään vaikka luulin lopputuloksen olevan 7 tai 8 km.. Oho!
- jumiutin selkäni pitkiin aikoihin - hahaa, eka askel kohti kestävämpää keskikehoa on otettu!

Sen sijaan..
- jatkoin juoksua, vaikkei se jumiutuneen selän kanssa tuntunut lainkaan hyvältä
- suutuin itselleni, että jatkoin vaikkei se tuntunut hyvältä silloin kun ekan kerran tajusin hidastaa
- fiilis juoksun lopetettuani oli kilometrit nähtyäni mahtava!

Mitä tästä voi päätellä? Että olen jo sisäistänyt osan terveellisistä elämäntavoista ja ottanut askeleen niitä kohti ja olen kykeneväinen tunnistamaan ne alueet, joilla vielä epäonnistun: liikun vaikkei se tee hyvää, mutta tiedän, että se useimmiten tuntuu hyvältä jälkeenpäin. Että voin urheiltuani syödä enemmän lihomatta (yep, tässä se paljastus tuli: kuka nainen nyt ei pelkäisi painonnousua? Koska ruokavalioni on 80% puhdas ja kasvispainotteinen, en ole täysin varma nousisiko painoni jos lopettaisin urheilun kokonaan hetkeksi - kyllähän ruokahalukin vähenee jollei liiku ja sen myötä energiansaanti pienenee..) ja ruokahalu on parempi kun liikkuu ja unikin maittaa paremmin. Että kroppani tuntuu elastisemmalta ja liikkuvuuteni on parempi, jos liikun. Liikkumaan lähtö ei takuuvarmasti kenenkään mielestä AINA ole houkuttelevaa tai kivaa, mutta jälkeenpäin olo voi olla täysin toinen ja sitä kiittää itseään siitä, että lähti liikkeelle. Tärkeintä olisi tunnistaa koska keho on aidosti väsynyt ja koska sitä vain laiskottaa.

Ihminen on kokonaisuus ja hyvinvointi ja terveys koostuvat osa-alueista, joiden täytyy olla tasapainossa toisiinsa yksilön yksilölliset tarpeen huomioon ottaen: lepo, liikunta ja ravitsemus. Yksilöllisten vaihteluiden takia on samaan aikaan vapauttavaa elää itse hyväksi kokemallaan tavalla, mutta toisaalta hankalaa koska ajaudumme kaikki tasaisin väliajoin vertailemaan itseämme toisiin, heidän suorituksiinsa ja tekoihinsa. Itselläni on vielä pitkä, pitkä matka edessäni ennen kun löydän oman kultaisen keskitieni ja harmonian, mutta tiedän, että matkantekoni on alkanut. Tiedän, että tekemäni havainnot selkiyttävät omaa tekemistäni, mutta voivat myös toimia herättäjinä muille. Toivon, ettei kukaan (minut tosielämässä tunteva) lähde tuomitsemaan minua tai tekojani tämän luettuaan - voin luvata teille, että olen aikamoisen matkan kulkenut, ojanpohjat möyrinyt ja yöunet menettänyt päästäkseni tähän pisteeseen. En toivo kellekään sellaisia oireita, oloja, taloudellisia vastoinkäymisiä, itkuja ja epätoivoisia hetkiä, kuin itse olen ajatuksineni tekoineni kohdannut. Tässä sitä edelleen kaksin jaloin seison, en terveenä, mutta astetta fiksumpana ja kokeneempana. Joku päivä minä vielä löydän tasapainoni.

Oletko sinä ikinä miettinyt, pohtinut ja jopa kyseenalaistanut suhdettasi liikuntaan? Onko se pahan oloa purkamista, kavereiden kanssa yhdessä tekemistä, kaloreiden polttamista vai peilikuvan kohentamista varten? Nautitko suurimman osan ajasta jolloin urheilet ja jos et - mikset? Voisitko liikkua toisella tapaa pitäisikö sinun vaihtaa urheilu kokonaan hyötyliikunnaksi tai vain vähentää liikuntakertoja?

Tiistai-illan neronleimaus: pyörillä liikkuva vesipullo! Ja koirakuvia kevennyksenä ;)

Jihuu, voi että miten iloinen olin eilen kun KERRANKIN minulla oli lyhennettä työpäivänä juuri sellaisena päivänä, jolloin aurinko (vihdoin) porotti taivaan täydeltä ja keli oli kuin morsian. Sateiden jälkeen auringon lämpö ja valo hellivät niin mieltä kuin nahkaakin ja istuin hyvillä mielin biksut päällä terassilla Koirat-lehteä selaillen ja nautin työpäivän jälkeen.

Kuvat otettu lauantaina, jolloin juoksin vastaavanpituisen lenkin kaatosateessa. Ero eilisen ja tuon lauantain lenkin välillä oli huikea - tiedä sitten oliko keveyden syypäänä sadettomuus, seura vai vesipullo, jotka minulta eilen löytyivät ;)

Laitoin huvikseni nuo Salomonin Speedcrossit jalkaan lauantaina ja voi että, miten hyvin ne istuvatkaan jalkaan: kuin sukat! Muina kumppaneina
kompressiosukat SOC, toppi ja takki Nike, shortsit Pro Touch, vyötäröllä Spibelt (avaimet + puhelin) ja ranteessa Suunto 

Maanantai-iltana lähdin ensimmäistä kertaa tänä kesänä pyöräilemään ja polkaisinkin "kevyenä" aloituksena nätin illan kunniaksi reilut 20 kilometriä aurinkoista iltaa, laiduntavia hevosia ja
kivaa luontoa ihaillen. Hitsit olin ihan unohtanut miten vapauttavan tuntuista pyöräily onkaan! Kyllä mieli lepää kun viilettää menemään ja onnekseni reitilläni ei vastatuulikaan osunut kohdalle, kuin ihan loppumatkasta. Tiedostan, että minun täytyisi monipuolistaa treenejäni, jotta kroppa kestäisi juoksua - ja arkeakin! - paremmin. Jotenkin uskon, että oli laji mikä tahansa, aiheuttaa se kropalle ongelmia kuten jumeja ja virheasentoja, sekä loukkaantumisia jos liike on liian yksitoikkoinen ja jos sitä yksipuolista liikuntaa harrastaa liikaa. Mitä monipuolisempaa treeni on, sitä enemmän erilaista ärsykettä se antaa kropalle ja sitä paremmin sekä fysiikka, että psyyke kestävät sitä. Oikeasti olin lähes häkeltynyt siitä, miten innoissani olin pyöräilystä vaikka uskottelin itselleni lähtöä tehdessäni, etten edes pidä pyöräilystä ellei minulla ole jotain tiettyä tavoitetta, esim. työpaikka, jonka vuoksi istahdan pyörän satulaan. Monipuolistamalla treeniä saa sekä kroppa että päänuppi virikettä ja treeni maistuu ihan toisenlaiselta! :)

Mitä pidemmälle ilta eilen kävi, sitä enemmän minun alkoi tehdä mieli lähteä lenkillä, mutta emmin lähtöä, koska ulkona oli sen verran lämmin. Minulla on nyt pari kertaa tullut heikko olo juoksulenkin aikana (etenkin loppua kohden) n 5-6 kilometrin jälkeen ja suuta on kuivannut kuin saharaa. Olen laskenut 1+1 ja todennut, että heikotuksellani ja kuumuudella on selkeä yhteys: jaksaminen loppuu, kun kroppa alkaa kuivua. Niinpä päätin eilen, että lähden kokeilemaan juoksua vesipullo mukanani - mutta missä? En omista n.s. vesipullovyötä (vyö, johon saa monta pientä pulloa kiinnitettyä), en juoksureppua enkä koe kovin miellyttäväksi enkä liioin käteväksi tai ergonomiseksikaan kanniskella juomapulloa kädessä juostessa, mutta koska sen kummempaa varustusta en omista oli ainoa vaihtoehtoni vesipullo käteen. Siinä kenkiä sitoessani heitin puoliläpällä miehelle, että "lähde mun kanssa lenkille - "tuu sä pyörällä viereen vesipullon kanssa ja mä hölkkään." Mies kun ei tykkää juoksusta, mutta sen sijaan elää pyöräilylle, tiesin että minulla oli selkeä porkkana ehdotuksessani ja mieshän nappasi siihen kuin ahne lahna matokoukkuun! Niin me sitten lähdimme rinta rinnan kohti pururataa - minä hölkäten ja mies fillarilla. En ole valehtelematta KOSKAAN juossut seurassa koska pelkään lähteväni kisailemaan toisen kanssa ja unohtavani oman kropan kuuntelemisen. Lisäksi haluan juostessa keskittyä hengittämiseen ja pelkään, että toisen seurassa höpöttelen niin, että hengitysrytmini menee ihan sekaisin ja kehitän itselleni kylkipistoksen. No, miten sitten kävikään? Ihme kyllä - hyvin. Höpöttelimme niitä näitä matkaan taittaessamme ja fiilistelin ihan kympillä sitä, miten keveältä askeleeni tuntui vaikka juoksin normaalia nopeampaa tahtia ja juttelin miehelle lähes koko matkan ajan enkä keskittynyt oikeastaan lainkaan omaan suoritukseeni.

Lenkin pituudeksi muodostui lopuksi 10 km ja lopputulokseksi hymynaama :) Mitä siis opin tästä illasta? Että minun kehoni kestää paremmin kuumuutta, jos se saa nestettä välillä ja että yhdessä lenkkeily sittenkin sopii minulle: turhia oloja ei ehtinyt tunnustella, sai samalla vaihdettua kuulumisia ja päivän liikunnat sai siinä sujuvasti.

Mites sinä - sujuvatko treenit paremmin yhdessä vai erikseen? :)

Viikon kootut syypäät mun hymyyn: Haikkoon kartano, sade, ystävät ja laiskan miehen sushi

Heippa!

Jälleen on viikko tullut päätökseensä ja eletään (jo) sunnuntaita. Viikko kului nopsaan ja jokseenkin sumussa, koska nukuin todella huonosti koko viikon aina torstai-perjantai-yöhön asti: nukahdin hyvin illalla, mutta heräsin jo 4-5-aikaan enkä enää saanut nukuttua sen jälkeen. Itselläni univaje vastaa promillen-parin olotilaa, ajatus ei kulje ja olemus on kömpelö. Huonosti nukutun yön jälkeen lohduttaudun sillä ajatuksella, että seuraava yö todennäköisesti sujuu jo paremmin. Noh, valitettavasti sain kärsiä aina torstai-perjantai-yöhön saakka, ennen kuin Nukku-Matti vihdoin sai minusta yliotteen ja nukuin hyvin. Perjantaina heräsin sitten onnellisena hyvin nukutun yön jälkeen ja fiilistelin sitä pirteyttä, joka kropassani viikon tauon jälkeen tuntui: aah! Parhautta!

Mutta mutta, mennääs kuluneeseen viikkoon ja sen onnistuneisiin tunnelmiin ja juttuihin :)

REKO-tapaamisesta ostamani Strömsbergin ruukin kaurahiutaleet: en keksi sanoja, joilla kuvailisin lähellä tuotettujen kaurahiutaleiden eroa kaupasta ostettuihin: samettia, pehmeyttä, lempeyttä, rakkautta. Onneksi ostin samoin tein 2kg hiutaleita, jottei tarvitse enää palata takaisin kaupasta ostettuihin Kotimaista-sarjan luomu hiutaleisiin. Kilohinta ei eroa noista kaupan hiutaleista juuri lain (1,39e/kg VS 2e/kg), mutta maku ja koostumus ovat kuin yö ja päivä. Suosittelen lämpimästi joskus kokeilemaan pienempien tuottajien kaurahiutaleita: tuet suomalaista työtä ja pieniä tuottajia, saat miljoona kertaa parempaa puuroa, sekä hyvän mielen kaupan päällisiksi edellämainituista :)

Lumenen uusi True Mystic Volume-maskara, jonka ostin Sokokselta viime viikonloppuna (14,90e muistaakseni S-etukortilla): kunhan harjasta pyyhkäisee ensin "turhat" pois, saa tällä maskaralla aikaan aikamoiset Boom!-ripset: pitkät ja tuuhean näyttävän ripset. Kuten useimmat maskarat, uskon tämän(kin) paranevan kuivahdetttuaan hieman. Jos harjassa on liikaa massaa, klimppiytyvät ripset takuuvarmasti (mutta saahan ne kammalla sitten oiottua ;)), eli suosittelen pyyhkäisemään harjaa reippaasti puteliin, ennen ripsien kimppuun käymistä. Tämä on ehdottomasti paras maskara, jonka Lumene on (tähän mennessä) luonut - vahva peukutus tälle!

Keskiviikko-illan ruoka: sushityylinen kulho, johon laitoin täysjyvä-couscousia, kurkkua, vihreitä pitkiä papuja, kylmäsavulohta, seesaminsiemeniä - ja wasabia. Tämä vie ajatukset sushi-illalliseen, mutta joka ei vaadi hurjia ponnisteluita ja on sekä terveellistä, hyvää että täyttävää. NAM!

Haikkoon kartano, jonne olin ostanut avomiehelleni synttärilahjaksi yöpymisen kylpylähotelliin. Suuntasimme Haikkooseen perjantaina työpäiväni päätteeksi ja aloitimme kirjautumalla huoneeseen, josta oli näköala merelle. Lähdimme heti ulos kiertämään kartanoaluetta ja haistelemaan merta. Vaikka asumme lähellä kartanoa, emme kumpikaan ole aiemmin yöpyneet tai viettäneet ruokailua tai työkeikkaa pidempää aikaa tuolla. Minulla oli jonkin verran ennakko-odotuksia paikasta ja lähinnä jännitin, että paikka olisi Spa-henkisenä "liian" fancy meille taviksille, mutta miten väärässä olinkaan: vieraiden kirjo oli yhtä laaja kuin eläintarhassa, eikä kukaan ollut enemmän vai vähemmän tuonne kuuluva. Perjantai-iltana emme ehtineet muuta kuin kiertää kartanoaluetta ja käväistä äkkiä suihkussa, ennen kun jo suuntasimme kartanoon syömään. Söimme molemmat ensimmäistä kertaa pitkän kaavan mukaan 3 ruokalajin illallisen, nautimme ammattimaisen hovimestarin ohejistuksesta ja nautiskelimme hartaasti makuelämyksistä ja intiimistä, romanttisesta tunnelmasta, joka kartanosalissa vallitsi: hämyisä valaistus, ruusut, kimallus, sopiva määrä ruokailijoita (ei liikaa, jotta olo olisi ollut tukala, muttei liian vähän, jolloin olo olisi ollut nolo) ja gastronominen räjähdys suussa: ruoka oli täydellistä! Tunnelma, joka syntyi ruoasta ja miljööstä olisi ollut täydellinen jenkkityyliselle polvistuiselle, mutta tätä ei tapahtunut yhdessäkään pöydässä, vaikka suurin osa illallisvieraista oli nuoria pareja, jotka pitelivät söpösti toisiaan kädestä. Söimme alkupaloiksi graavattua siikaa, mummon kurkkuja ja tillismetanaa, pääruoaksi minä valitsin lammasta, emmervehnää ja kukkakaalia ja T taas söi savustettua härkää. Jälkkäriksi söimme molemmat raparperi-mantelipaistosta mansikkajäätelön kanssa. En keksi mitään pahaa sanottavaa ruoasta - päinvastoin voisin ylistää sitä maasta taivaisiin! Loppuilta meni huoneessa pötkötellessä ja menimme ajoissa n 23-aikaan nukkumaan. Lauantai-aamuna heräsimme varhain 7:30 ja suuntasimme kartanoon aamupalalle. Olimme kiitollisia kun meidät ohjattiin Romanovin saliin aamiaiselle, jossa oli klo 8 vähemmän porukkaa kuin isossa salissa, jossa olimme syöneet päivällisen edellisenä iltana: jälleen saimme nautiskella rauhassa seesteisen tunnelman keskellä toistemme seurassa runsaan aamiaisen ja herätä uuteen päivään. Aamupalan jälkeen pötkötimme hetken huoneessa ennenkuin suuntasimme Spa-osastolle, josta löytyi porealtaat, saunat, kylmä- sekä lämminvesiallas ja 12 metrinen allas. Porukkaa oli sopivasti, jotta tuonne vielä mahtui oleskelemaan ja kävimme vuoroin kylmässä sekä lämpimässä altaassa ja lopuksi höyrysaunassa, ennenkun piti lähteä pakkaamaan tavaroita huoneelle. Vierailu oli harmittavan lyhyt, mutta sitäkin rentouttavampi ja suunnittelimme jo, että Haikkoossa voisimme käväistä uudestaan. Pieni irtiotto arkeen - 10 minuutin ajomatkan päässä kotoa - teki todella terää! Ronja oli ollut anoppilassa hoidossa reissumme aikana ja voi miten onnellinen olin, kun menimme pikkuistamme hakemaan: koira oli käyttäytynyt mallikkaasti ja oli seesteisen, väsyneen ja tyytyväisen oloinen - ihan kuten mekin! Näköjään hotellilomailu tekee hyvää koirillekin ;)

Kaveripariskunta, joka vieraili luonamme ekaa kertaa vuosi sitten, kävi eilen illalla meillä istumassa iltaa ja voi että sitä naurun raikamista! Juttua riitti ja tunnelma oli kotoisa - ei lainkaan awkward, vaikka tapasimme tosiaan n vuosi sitten viimeksi ja aamulla kerroin T:lle, miten pahoillani olen siitä, ettemme tapaa näitä ihmisiä usein: minulla oli niin älyttömän kivaa eilen! Ylipäätään olen kovin pahoillani siitä, ettei meillä juuri kaveripariskuntia ole - siis sellaisia, joiden kanssa viettäisimme aikaa. Molempien kohdalla suurin osa opiskelukavereista on muuttanut toisille paikkakunnille ja työkavereista suurin osa on huomattavasti vanhempia, eikä yhdessä hengailu vapaa-ajalla ole siksi luonnollisen tuntuista, koska elämme täysin erilaisia vaiheita. Pitänee olla onnellinen näistä harvoista, joita meillä on, eikä olla pahoillaan siitä, mitä meillä ei ole. Fakta on kuitenkin se, että toivoisin kovasti eläväisempää sosiaalista elämää kuin mitä minulla/meillä tällä hetkellä on, mutten tiedä, miten siihen päästäisiin.

Sadekuuro, joka kasteli minut läpikotaisin eilen lenkkini päätteeksi. Ajattelin kirjoittaa erillisen postauksen juoksemisestani, enkä nyt ala analysoimaan sitä tässä sen kummemmin, mutta aion hehkuttaa sitä, miten paljon kevyemmältä askeleeni tuntui eilen kun sade alkoi: ilman ollessa tukala alkulenkistäni syke pomppi huolestuttavan korkealla mutta laski kuin unelma, kun ilma viileni sateen alettua. Päätin lenkkini Ambitin näyttäessä 10,03 km ja olin onnellinen: selvisin lenkistäni hengissä pienistä ongelmista huolimatta, olin yhtä märkä kuin uitettu rotta ja viikon toinen lenkki oli suoritettu.

Mitä kivaa sinun viikkoosi kuului?

Kuluneen viikon kuulumisia kuvina: kilometrejä, ruokaa ja täydellinen off-shoulder

Voi miten aika rientää! Kävellessämme Ronjan kanssa tuossa 7:30-aikaan aamulenkillä (voitte kuvitella kuinka kova ruuhka siihen aikaan sunnuntaiaamuna on ;)) mietin itsekseni, että nyt täytyisi nauttia jokaisesta hetkestä, joka edes viittaa kesään - onhan tänään jo kesäkuun 12. päivä! Me suomalaiset tunnumme odottavan ja hehkuttavan kesää koko vuoden ja loppujen lopuksi kesä on kuitenkin aika lyhyt ja ainakin omalla kohdallani siinä käy helposti niin, että kun lataa hurjasti odotuksia ja suunnitelmia jotain tiettyä ajankohtaa varten, joutuu sitä herkästi ja nopeasti pettymään kun ei kaikkea sitten ehdi tai saakaan toteutettua. Sama pätee moneen juhlapyhään, kuten esimerkiksi vappuun ja jouluun: mietitään hurjasti koristeluita, kärrätään kärrykaupalla ruokaa ja krääsää kotiin ja puhutaan suunnitelmista jo viikkoja etukäteen työpaikkojen kahvihuoneissa ja rakennetaan tietynlaista illuusiota siitä, miten loistavan ihanan mahtavat ja ikimuistoiset bileet saadaankaan aikaan - kunnes sitten joudutaan (ainakin hieman) pettymään kun ei kaikkia odotuksia saavutetakaan. En haluaisi olla pessimisti, mutta realistina olen todennut, että usein vähempi on parempi ja joudun usein toppuuttelemaan itseäni järjestelyissä (minähän listaihmisenä rakastan suunnittelua ja erinäisten listojen tekemistä - kaikesta, joka jotenkin liittyy juhlaan :D), etten maalailisi liikoja haavekuvia taivaanrannalleni. Täysin ex temporesti en halua enkä pysty toimimaan ja tietyt suuntaa antavat linjaukset ovat mielestäni fine, mutta liika on liikaa. Kun ei lataa liikaa odotuksia juhlaa tai pyhää vasten, voi sitä vastoin yllättyä positiivisesti kun ajankohtaan mahtuu yllätyksiäkin, jotka loppupeleissä voivat olla tarkkoja suunnitelmia parempia.

Viikko on kulunut yhdessä hujauksessa ja siitä oikeastaan ajatukseni tuosta jokaisesta kesähetkestä nauttimisesta lähti: pelkään, että aika kuluu niin nopsaan, etten huomaakaan että kesä pian on jo ohi. Parin viikon takaiset helteet ovat muisto vain ja nytkin aamulenkille sai pukea tuulihousut ja windstopper-fleecen, että pärjäsi kalisuttamatta hampaita. Toisaalta Suomen kesähän yleensä koittaa vasta heinä-elokuussa, joten onhan tässä vielä aikaa ;)

Keskiviikkona askel luisti ja lopputulos oli huikeat 15 kilometriä

Torstaina vietimme TYHY-iltapäivää ja kävimme kuulasotailemassa. Kuva taitaa kertoa enemmän kuin sanat, mutta taisi itseäni ja kolleegaa hieman jännittää tuo radalle lähtö..

..ja ihan syystäkin: haha, loppusodassa onnistuin saamaan osuman leukaanikin vaikka maski oli suojana. Onneksi ei käynyt tuon pahemmin ja naurettiin hikisinä ja pahanhajuisina sodittuamme :D

Harkitsin viikon aikana näiden myyntiäkin.. Himoitsisin mustaa pienehköä arkilaukkua näiden tilalle, mutta unelmieni Mulberryn Lily on turhan kallis ellen saisi näistä jotain hyvitystä. Kiinnostuneita?

Eilisen lounas: kanaa, salaattia ja perunoita. Kuvasta puuttuu vielä omatekoinen tsatsiki, joka on kerskuilematta aivan törkeän hyvää - ja helppotekoista! Tykkään tälläisistä simppeleistä ruoista, joissa maut ovat puhtaita :)

Käytiin eilen Jumbossa ex temporesti illalla ja löysin Zarasta t-ä-y-d-e-l-l-i-s-e-n off shoulder/ryppykauluspaidan

..ja koska nälkä yllätti Jumbossa, päädyttiin Chicos'iin syömään ja voin valehtelematta sanoa, että kuvassa näkyvä hampurilainen (kana-avokado) oli elämäni paras hamppari! Suosittelen lämpimästi! Ja kun annokseen vielä lisättiin bataattiranut, makean poltteleva mango-chili-salaatti sekä hyvä seura ja palvelu, oli gastronominen nautinto taattu :) Pisteet Jumbon Chico'sille!

..ja ostin (tarjouksesta!) Emotionista paljon hehkutetun Lumenen uutuusmaskaran pian loppuvan Maybellinen tilalle. Benefitin maskara on nyt saanut levätä sen aiheuttaessa silmien ärtymystä (?) ja katsotaan nyt olisiko tästä kotimaisesta kaverista sille kilpailijaksi :)

Sellainen on minun viikkoni ollut :) Entä sinun?

Keskiviikon arkimeikki ja höpinää kesälenkkeilystä

Huomenta kaikki ja aurinkoista keskiviikkoaamua!

Menen tänään iltavuoroon 9:45, joten noustuani miehen kellon soittoon jo kukonlaulun aikaan ajattelin toteuttaa postauksen, jota olen miettinyt jo pitkään: arkimeikkiä.

Oma arkimeikkini on nopea, kuulas ja kevyt, mutta juuri sopiva minun makuuni ja pakko sanoa, että löydettyäni omille kasvoilleni sopivat tuotteet, tuntuu meikki onnistuvan joka kerta! Meikin on tarkoitus korostaa omia parhaita puolia ja sitä tälläinen kevyt meikki mielestäni tekee ainakin minun kohdillani. Suurin ongelmani on yleensä löytää oikean sävyinen meikkivoide, jonka haluan ehdottomasti olevan kuulas ja hehkuva - ei tönkkö ja mattapintainen kuten nuorempana halusin (ugh niitä aikoina, jolloin puuterihuisku soi..).

Alkuun puhdistan kasvoni Vichyn öljyputsarilla, viimeistelen Nivean misellivedellä ja levitän sitten kasvoille Vichyn kuulautta antavan päivävoiteen, sekä silmien ympärysiholle Lumenen C-vitamiini sarjan voidetta. Nämä kuuluvat päivittäisiin toimiini - meikkasin tai en.

Seuraavaksi levitän koko kasvojen alueelle Mac:in Face and Body Foundationia sormin (leviää mielestäni parhaiten). Seuraavaksi huiskutan poskipäille punaa (jossa on hieman helmiäistä mukana ja on aivan paras - ja saatu jonkin lehden tilauslahjana :D), imaisen posket sisään ja huiskutan poskien "alle" BareMineralsin Warmth-aurinkopuuteria. Seuraavaksi laitan pienen tipan Urban Decayn Naked-sarjan peittaria silmien alle, nenänpieliin sekä nenänpäähän että otsalle ja häivytän rajat sormin huolellisesti. Tästä tulee meikkini ihana kuulaus - suosittelen lämpimästi kokeilemaan peittaria antamaan pientä eloa meikkiin! Minä en mikään mestarimaalari ole ja aiemmin koin, että korostusvärit ovat vain hifistelijöille, mutta sainpas syödä sanani: peittarin käyttö ei kestä kauaa eikä vaadi juuri mitään ja nostaa silti meikkisi aivan uudelle levelille! Kulmakarvat oikaisen ja väritän NYX:in  Micro Brow pencilillä (sävy Ash brown istuu minulle kuin nakutettu!) ja ripsiin sudin (tänään) Maybellinen Lash Senastionalia, joka on parantunut kuivuttuaan hieman. Toisinaan käytän ripsiin Benefitin hehkutettua They're Real:ia, mutta epäilen sen ärsyttävän silmiäni, joten pidän siitä nyt hetken paussia ja kokeilen, helpottaako silmieni kuivuminen.

Tadaa! Meikki on valmis eikä kestä 5 minuuttia pidempään!

Mitäs muuta on tiedossa? Hmm, menen töihin ja pääsen sieltä toivon mukaan ajoissa kotiin. Miehellä alkoi tänään kesäloma, mutta hän taitaa olla illalla vielä omilla menoillaan, joten mitä todennäköisimmin käyn pienellä kävelyllä Ronjan kanssa illalla kun keli hieman viilenee. Kävin eilen illalla hölkällä pururadalla, jossa puut varjostavat ihanasti ja tuulikin hieman puhalsi, mutta voi jestas miten suuta alkoi kuivamaan loppulenkistä! Kuulun Facebookissa pariinkin juoksufoorumiin, josta saan sekä vertaistukea, että vinkkejä ja yhdellä foorumilla oli viimeksi eilen puhe siitä, miten keskisykkeet ovat korkeammalla toisilla helteellä juostessa, kun taas toiset eivät huomaa mitään eroa. Itselläni keskisyke on n 10 pykälää normaalia korkeampi ja se kieltämättä kyllä tuntuu päänupissa, sekä lenkin loppua kohden heikotuksena. Eilen minulla oli kieltämättä todella paha ja hutera olo juoksun lopetettuani ja tiedän sen johtuneen elektrolyyttien epätasapainosta. Helteellä tulee hikoiltua paljon ja kun kroppa menettää suoloja ja nestettä, iskee siihen pahoinvointi, joka sitten korjaantuu kun siihen tankkaa noita edellämainittuja. Helteellä lenkkeillessä on tärkeätä, että mahdollista kuivumista ennaltaehkäisee juomalla runsaasti, sekä korvaamalla menetetyt suolat esim. suolakurkuilla tai muulla suolaisella. Itselleni urheilujuomat tuntuvat vierailta, joten pyrin tankkaamaan energiani takaisin ravinnolla, mutta tiedän, että monet nappaavat energiapatukan tai -juoman lenkin aikana tai päätteeksi. Juomapullo olisi kätevä olla lenkillä mukana korvaamassa hikoiltuja nesteitä, jotten lenkin päätteeksi sitten iskisi pahoinvointi, mutta itse koen kömpelöksi pitää pulloa kädessä enkä sopivaa vyötä ole vielä keksinyt. Onko kellään hyviä vinkkejä juomavöistä?

Se, miten kenenkin keho kestää helteellä urheilua ja rasitusta vaikuttaa olevan kovinkin yksilöllistä, joten toisiin ei sovi verrata. Itse huomaan, että kroppani tottuu pikkuhiljaa talven viileistä keleistä siirryttyään nyt myös lämpimässä liikkumiseen, mutta se vie aikansa. Koska sykkeet pomppivat normaalia korkeammalla, täytyy myös palautumiseen varata riittävästi aikaa. Itse noudatan etenkin juostessa Ambitin käskyä "palatutumisajasta", enkä juokse niin pitkään kuin mittari sanoo. Itse välttelen ehdottomasti suorassa auringonpaisteessa liikuntaa, koska se tuntuu minusta pahalta, ja yritän ajoittaa juoksulenkkeilyt iltoihin, jolloin ilma on edes hieman viileämpi.

Eipä kai tässä muuta kuin vaatteiden vaihtoa ja auton nokan kohdistaminen kohti työpaikkaa. Kivaa keskiviikkoa kaikille - kohta on taas jo viikonloppu! Jee! :)