tisdag 15 november 2016

Kiitos ja anteeksi, siivottomuudesta ja vatsakivuista

Otsikkoon viitaten haluan - joskin pitkän paussin jälkeen - kiittää kaikkia, jotka huomioivat edellisen postaukseni, jossa kerroin hyvinkin avoimesti tämänhetkisestä tilastani. Kaikilla meillä elämässä on ylä- ja alamäkiä, mutta koin jotenkin että halusin kertoa täysin avoimesti kuinka alamäkeä omani viime vuosina on ollut - ja osittain ihan itse aiheutetusti! Toivon, että jos itselläsi tai jollain tutullasi on vastaavia ajatuksia tai ruoskit itseäsi samoin kuin minä, tajuaisit pysähtyä tai pysäyttää sen jonkun joka näin tekee. Itse maksan teoistani todella kovaa hintaa tällä hetkellä, enkä toivo pahimmalle vastustajallenikaan samaa. Mutta jätetääs nyt tämä surullinen aihe tähän ja siirrytään toisiin juttuihin.

Istun tässä sohvalla ja vuoroin oivottelen ja voivottelen alavatsaani. Kävin eilen toimenpiteessä Helsingissä lääkärissä ja vietän nyt toista ja viimeistä saikkupäivääni. Toimenpide tehtiin osittaisessa nukutuksessa n.s kevyessä humautuksessa niin, että olin hereillä mutta kuitenkin aika pöllyssä - haha, alleviivaten AIKA pöllyissä; itse toimenpiteestä en muista muuta kuin hoitajan joka koko ajan käski pitää silmiä auki ja jutteli ja vaati vastauksia - enkä minä millään olisi jaksanut puhua! :'D Ohhoh! Onneksi tutkimus oli pian ohi ja pääsin heräämön puolelle, jossa sain samoin tein vettä juotavaksi ja voi jestas miten hyvältä se maistui! Hoitaja oli varoitellut, että humautus-lääkkeet kuivattaisivat suuta - ja sen ne kyllä tekivät! Totesin myöhemmin miehelle, että ymmärrän hyvin vanhuksia ja muita, joiden suun limakalvot ovat kuivat ja joiden ravitsemus tästä johtuen on usein vajaata: kokeilepa itse joskus syödä kun ensin olet imeskellyt pahvin palaa suussasi. Jännää oli, että alkuun saamani mehukeitto maistui mielettömän väkevällle enkä meinannut saada sitä nieltyä. Liekö sitten niin, että makureseptorit suussa olivat kuivuudesta johtuen erityisen herkkinä. Parin tunnin lepäilyn ja kipulääkityksen jälkeen pääsimme sitten lähtemään kotia kohti - T rivakasti edellä kävellen ja minä ankkamaisesti perässä vaappuen. Kotiin päästyämme kello näytti jo lounasaikaa, mutta minä en tapojeni vastaisesti pystynyt syömään vaikka yritinkin: suuta kuivasi ja vatsaa turvotteli toimenpiteestä johtuen niin, että palan tunne iskostui kurkkuuni ja jouduin siirtämään annokseni jääkaappiin odottelemaan. Mieleeni muistui miltä minulta tuntui kesällä 2015 kun parantelin itseäni umppari-leikkauksen jälkeen: vaapuin kuin ankka, vatsa oli turvonnut ja koitin kaikin tavoin peitellä sitä ulkona hiipiessäni jotteivät naapurit tiedustelisi laskettua aikaa eikä ruokaa meinannut millään saada nieltyä - eikä ruokahaluakaan kyllä ollut kun ei energiaa kulunut kun enimmäkseen makoili paikoillaan. Eilinen sujui siis suurilta osin sohvalla istuskellessa ja illalla kun ruoka vihdoin alkoi maistua, valmistelin myös keskiviikkoista työjuttua.


Niin, työt. En ole täällä puolen vielä kertonutkaan, että siirryn uusiin työtehtäviin tällä viikolla. Päivystäminen ja ryhmässä työskentely saa nyt hetkeksi jäädä kun kokeilen siipiäni terveydenhoitajan hommissa, jossa työskentelen yksikseni mutta osana suurempaa ryhmää, joka koostuu erinäisistä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista ja työskentelen ruohonjuuritasolla itsenäisesti. Vielä en - toimenpiteestäni johtuen - ole hommaan sen kummemmin päässyt tutustumaan, vaikka toki viime viikolla jo soittelin potilaille ja vastailin heidän sähköposteihin, mutta uskon että tässä menee aikansa ennenkun totun täysin uuteen tapaan työskennellä: yksinäni ja keskustelua suurimmaksi osaksi hoitokeinona käyttäen (edelliseen duuniin verrattuna, jossa toki käytin paljon suuta ja keskustelua, mutta jossa esim. päivystäessä kädentaidot nousivat keskeiseen rooliin). Mielenkiinnolla (ja kauhulla) odotan, mitä tuleman pitää, mutta yritän ottaa tämän haasteena ja kasvun paikkana.

Viime viikon vietimme vanhempieni talon vahteina heidän nautiskellessa Kanarian auringosta ja viime perjantaista lähtien olemme jälleen koittaneet orientoitua ja tottua tähän kerrostaloasumiseen. Viikonloppuna päätimme T:n kanssa yhteistuumin, että nyt olisi aika siivota ja raivata kämppäämme ihan tosissaan ja onneksi sen teimme: asunto on huomattavasti kotoisampi kun epämääräiset laatikot ja kassit ja pussit on joko purettu kaappeihin tai sitten heitetty roskiin. Kierrätykseen roudasimme aika kasan tavaraa mutta kylläpä teki hyvää. Itse olen viime aikoina kärsinyt motivaationpuutteesta asua kämpässämme ja vika tikki oli kyllä se, että saimme asua kokonaisen viikon vanhempieni isossa talossa ja päästä omakotitaloasumisen makuun. Fakta on se, että tällä hetkellä emme muuta nykyisestä mihinkään koska tontille ei olla (vieläkään!) saatu poikkeamis- tai rakennuslupaa ja koska T:n opiskelukuviot ovat vielä jokseenkin auki, täytyy meidän ensin selvittää miten ne vaikuttavat etenkin työharjoitteluiden aikana meidän arkeemme. Olinkin ihmetellyt miten kämppämme tuntui ärsyttävän minua niin tajuttoman paljon kunnes tajusin raivaamis-operaatiomme jälkeen, että tavaranpaljoushan se minua eniten kismitti. Toki olen lukenut aiemmin, että epäsiisteys elinympäristössä rasittaa mieltä, mutta että sillä on näin selkeä syy-seuraumus-yhteys omaan sisäiseen rauhaani (tai pikemminkin rauhattomuuteen) en olisi uskonut - ennenkun siivosimme! Tästä edespäin täytynee siis pitää kämppä paremmin kuosissa ja purkaa epämääräiset nyssykät pikimmiten pois. Pienestä pitäen olen ollut se, joka rakastaa järjestystä mutten ole valehtelematta koskaan vielä tajunnut, että siivottomuudella voi vaikuttaa näin ratkaiseva vaikutus niin viihtyvyyteen kuin omaan oloonkin!

Mitään suunnitelmia täksi päiväksi minulla ei ole, mutta toivon että toimenpiteen jälkeiset vatsakivut helpottaisivat huomisen mennessä kun minun olisi määrä palata töihin. Todennäköisesti käyn pari kertaa kiertämässä taloa koiran kanssa (ulkoilutus on minun kontollani T:n ollessa töissä ja sehän hieman jänskää, koska hoitajat varoittelivat eilen että repiviä äkkinäisiä liikkeitä ei saisi tapahtua toimenpiteen jälkeen) ja istuanökötän koneen ääressä. Haaveissa olisi löytää juhlakautta ajatellen vähän siistimpi arkeenkin sopiva mekko ja paita, sekä arkeen sopiva crossbody-laukku. Bayswater tulee edelleen olemaan luotto-laukkuni arjessa koska se mahduttaa sisäänsä kaiken (ja hieman enemmän) tarpeellisen, mutta pikkujouluja ja shoppailuhetkiä varten kaipaisin hieman pienempää mustaa nahkaista laukkua, jonka voisi sulkea vetskarilla ja heittää olan yli käsien täyttyessä kasseista. Joululahjojakin olen jo hieman suunnitellut (ja jopa hankkinut) ja sitä taidan tänäänkin jatkaa :) Vaatekaapista puheenollen eilisen toimenpiteen jälkeen ei tee toisaalta mieli sovittaa yhtäkään vaatekappaletta koska vatsani on todella turvonnut ja odotan kauhulla huomista, jolloin täytyisi vetää farkut jalkaan.. Pidän peukkuja, että turvotus laskisi huomiseen mennessä!



1 kommentar:

Kiitos kommentistasi <3
Tack för din kommentar <3